Boden ruokkii Pohjois-Suomen raviurheilua

Boden ruokkii Pohjois-Suomen raviurheilua

Pohjoisen Vermoksikin kutsuttu Boden tarkoittaa monelle suomalaisraviurheilijalle paikkaa paitsi harjoittaa elinkeinoa, myös lihottaa tilipussia.

Pohjois-Ruotsissa sijaitsevan Bodenin merkitys käsitetään varsinkin pohjoisessa Suomessa hyvin. Radalla ajetaan tänä vuonna poniraveineen kolmisenkymmentä kertaa kilpaa ja siellä valmentavat esimerkiksi Jaakko Alamäki ja Jorma Särkiniva.

Bodenin kunnassa hevostalous nähdään taloutena, jota halutaan kehittää. Hevosurheilu vieraili Bodenin raviradalla seuraamassa arkiraveja ja kysymässä suomalaiskilpailijoiden näkemyksiä, miksi he Bodeniin lähtivät. Lue kiintoisa reportaasi keskiviikon Hevosurheilusta.

Miltä kuulostaisi suomalainen Triple Crown? Kotimaisten kasvattajakilpailuiden Kriteriumin, Derbyn ja Suur-Hollola-ajon bonuspalkintomahdollisuutta yhden hevosen voittaessa kaikki kilpailut pohtimassa Vermon, Teivon ja Jokimaan ratojen edustajat.

Mitä kuuluu alkuvuoden menestyjälle Tom Erikssonille? Entä missä yllättävässä osoitteessa Tapio Hoikka ajaa kilpaa viikonloppuna? Näistä ja muista ajankohtaisista aiheista lisää keskiviikon lehdessä.

Tilaa kätevästi kotiisi Hevosurheilu.

Tai osta näppärä näköislehti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi