Norjan ikäluokkamenestyjä ja Solvallassa Sweden Cupissa suomalaisyleisöä huudattanut Chief Orlando kilpailee seuraavan kerran Kouvolan Kymi Gp:ssä.

”Norjalaiset olivat myös kiinnostuneita Ollista, mutta Kouvolaan on viikon verran pidempi starttiväli, joten mennään mieluummin sinne. Kahden viikon väli olisi ollut liian lyhyt aika näin kovalla tasolla”, valmentaja Tapio Mäki-Tulokas kertoo.

Chief Orlando eli Olli on Mäki-Tulokkaan mukaan palautunut Ruotsin-turneesta hyvin.

”Kävin sillä ajamassa tänään pienen lenkin. Tiedettiin siitä etukäteen, että se on tosi hyvä reissaaja, syö ja juo hyvin. Takakaviot kuluivat jonkin verran, joten pitää miettiä, startataanko Kouvolassa ilman kaikkia kenkiä vai ilman etukenkiä. Se on mennyt hyvin molemmilla tavoilla.”

Next Directionin osallistuminen kisaan varmistui jo aiemmin. Ranskalaishevoset ovat viimeiset vuodet dominoineet Kymi GP:tä, mutta Mäki-Tulokas luottaa myös kotimaan iskukykyyn.

”Omasta mielestäni suomalaisilla on hyvät hevoset. Jos juoksunkulut ovat sopivat Chief Orlandolle ja Next Directionille, kilpailun voittaminen on mahdollista.”

Harper Hanoverin ja Olympiatravetin kakkonen ja Copenhagen Cupin voittaja Handsome Brad on myös saanut kutsun.

”Taustajoukot miettivät omaa ratkaisuaan, onko seuraava startti Oslo, Kymi GP vai Östersund. Päätös kuullaan viikonloppuna. On mahdollista, että Brad de Veluwen huippujälkeläinen nähdään Kouvolassa”, toiminnanjohtaja Arto Hytönen kertoo.

Lisää teemasta: Kymi GP