Konkari Ari Moilanen sai ensimmäisenä ohjastajana kutsun osallistua Suomen ensimmäisiin Cityraveihin. Myös juhlavuoden muiden hevostapahtumien järjestelyt etenevät.

Kutsu ojennettiin pumpulisormeksi kutsutulle Moilaselle Vermon Toto65-raveissa keskiviikkona.

“Tämä on kunnia”, hän sanoi. “Tiedän, että Ruotsissa vastaavia kilpailuja on järjestetty, ja tiedossa on räväkkää toimintaa. Katsojia varmaan tulee kymmeniä tuhansia.”

Ohjastajiksi Cityraveihin kutsutaan myös muita kokeneita ammattilaisia sekä nuoria lupauksia.

Ennen ravien alkua Vermossa pidettiin pressitilaisuus, missä Hippoksen kehityspäällikkö Suvi Louhelainen paljasti yksityiskohtia toukokuun 20.-21. päivä pidettävistä Suomen ensimmäisistä Cityraveista. Ne järjestetään Helsingin sydämessä Kaivopuistossa.

“Suomen Ravivalmentajien kanssa tehdyt valmistelut ovat hyvässä vaiheessa. Kaivariin tehdään seitsemän metriä leveä ja 250 metriä pitkä rata, jolla 150 metrin pituinen kisa juostaan”, Louhelainen kertoi. “Lauantaina kilpailevat lämminveriset ja sunnuntaina suomenhevoset. Neljä parasta palkitaan ja voittajat seppelöidään.”

Osallistujilla tulee olla startteja 20 kappaletta ja voittosummaa 8000 euroa, lisäksi alaikäraja on lämminverisille neljä ja suomenhevosille viisi vuotta.

“Asetimme vähimmäisvaatimukset, sillä haluamme, että osallistujilla on jo jonkin verran kokemusta allaan. Olosuhteet tulevat kuitenkin olemaan hevosille erikoiset.”

Ilmoittautuminen Cityraveihin avautuu huhtikuun aikana, ja osallistujat julkistetaan 9. toukokuuta. Hevoset Kaivarissa -tapahtuman pääyhteistyökumppani Veikkaus lähettää ravit suorana ohjelmana VeikkausTV:ssä kanta-asiakkailleen.

 

Tilaisuudessa kerrottiin myös muista tulevan vuoden suurista tapahtumista. Cityravien lisäksi Hevoset Kaivarissa -viikonlopun aikana luvassa on muun muassa kaikkien ratsastuslajien esittely, expo-alueita ja kotieläinpuisto. Ohjelmaa on julkistettu tapahtuman verkkosivuilla.

“Paikalle ajetaan 900 tonnia hiekkaa, sillä raviradan lisäksi rakennamme paikalle esimerkiksi tarhoja tammoja ja varsoja varten”, kuvaili Suomen Ratsastajainliiton Fred Sundwall. “Järjestämme kevään aikana loimikeräyksen, jotta yleisöllä on käytössään loimia piknikkejä varten.”

Sundwall uskoi yleisömäärän nousevan 30 000:een tapahtumaviikonlopun aikana.

Hippoliksen toiminnanjohtaja Anne Laitinen kertoi Mahdollisuuksien hevonen -hankkeen etenemisestä. Juhlavuoden aikana on tavoitteena järjestää 1000 tapahtumaa, ja tällä hetkellä niitä on ilmoitettu jo 650.

“Vaikka aloitus oli hieman kankea, nyt vauhti kiihtyy. Vuosi alkoi kummihevoskampanjalla Kiri-Passin kanssa, ja käynti sotaveteraanien luona Kaunialassa oli kaikkia osapuolia liikuttava. Kaikki halukkaat saavat edelleen osallistua hankkeeseen, oli teko suuri tai pieni, mukaan vaan!”

Kuninkuusravien pr- ja markkinointipäällikkö Laura Ruohola laski päiviä (121 ke 5.4.) elokuiseen viikonloppuun.

“Tapahtuma on otettu pk-seudulla tosi hyvin vastaan, ja moni yritys on lähtenyt mukaan. Koko ajan tulee lisää yhteistyökyselyjä. Lisäksi talkoolaisissa on ollut ryntäys, yli 200 vapaaehtoista on ilmoittautunut mukaan!”

Seuraavat kuninkuusravitalkoot pidetään Vermossa lauantaina 29. päivä klo 10 alkaen.

Lisätietoja:
Hevoset Kaivarissa
Kuninkuusravit Vermossa 2017
Mahdollisuuksien hevonen -hanke