Raviurheilun parissa toimivat henkilöt ovat aktivoituneet keräämään varoja Roosa nauha -kampanjaan. Syöpäsäätiön hallinnoima Roosa nauha -keräys tukee rintasyöpätutkimuksen lisäksi myös muiden syöpien tutkimusta.

Ravivalmentajat Antti Veteläinen ja Kaisa Mikkola tiedottivat viime viikonloppuna lahjoittavansa kuukauden ajopalkkiot syöpätutkimuksen edistämiseen. Uutiseen pääset täältä

Myös pohjoiskarjalaisen Kauko Sokkasen omistaman Comway Cotterin voittamista palkinnoista ohjataan kymmenen prosenttia mainittuun keräykseen. Huomenna Vermossa mailin matkalla starttaavan ruunan ohjastaja Jarmo Saarela ajaa kampanjan väreissä eli pinkissä ajopuvussa.

”Haastan myös muita hevosalan ihmisiä, valmentajia, omistajia, pelaajia ja kasvattajia mukaan”, Sokkanen kannustaa.

Comway Cotter palasi derbyn jälkeläiseltä pikkutauolta Kouvolan raveissa vahvassa kunnossa reilu viikko sitten ja voitti lähdön helposti.

”Viime viikon maanantain startti oli hyvä, ja nytkin voi hevoselta odottaa paljon. Mailille sen lähtönopeutta ei kyllä ole vielä trimmattu, mutta koska valmentajalla (Timo Korvenheimo) on hevoseen kova luotto, pitää olla muillakin”, Sokkanen hymyilee.

Keräys löytyy Roosa nauha -sivustolta nimellä Kavion kopsetta. Lahjoittamaan pääset täältä

Myös Vermo Areena lahjoittaa osan ravipäivän tuotoista keräykseen.

Roosa nauha -keräyksen raviairueena on ehtinyt olla hevoskimppa nimeltä Talli Hyvät Hinkit, jonka kantavana ajatuksena jo porukkaa perustaessa oli osallistua hyväntekeväisyyteen. Se sai kerättyä kolmen vuoden aikana tavoitteensa mukaisesti yli 3000 euroa.

Kimpan nimissä juoksi kaksi hevosta, Naomi Wibb ja Roayl T.K.

”Se oli ex tempore -juttu, ravibileissä keksittiin tyttöporukalla, että voisi perustaa hevoskimpan. Saman tien ajateltiin, että tehdään jotain hyvääkin”, Anna Aitto-oja kertoo.

”Rahaa laitettiin hevosten voitoista, ja myös täysin tuntemattomat ihmiset lahjoittivat.”

Talli Hyvät Hinkit -nimi laitettiin heti rimmaamaan keräyskohteeseen sopivasti.

”Pinkit Hinkit oli työnimenä, mutta ei me sitten sitä otettu. Positiivisen kautta saa paremmin näkyvyyttä, eikä aina tarvitse olla niin surkutteleva”, Aitto-oja tietää.