Kukaan ei tiedä, kuinka pitkään nykyinen tilanne jatkuu tai mihin suuntaan se kääntyy. Ravien osalta täytyy kuitenkin olla valmius palata normaaliin päiväjärjestykseen, kun se on mahdollista.

“Siitä lähdetään, jos ei muuta ilmoitusta tule valtiovallalta, että ravit alkaa 14.4. Ilmoittautumisia ruvetaan ottaa raveihin niinä päivinä, kun ne on merkattu. Jos sitten ilmoittautumispäivän ja tulevan ravipäivän välillä tulee uusi päätös, että ravitauko jatkuu, niin sitten ne ravit taas perutaan”, Hippoksen kilpailupäällikkö Tuomo Pekonen linjaa.

Tulevien viikkojen aikana jää ajamatta monia suurkilpailukarsintoja, Kavioliigan osakilpailuja sekä divisioonakarsintoja. Radat pähkivät omia ratkaisujaan suurkilpailujensa kohdalla, mutta Poriin 25.4. kaavaillut divisioonafinaalit on peruttu.

“Eilen on tehty päätös”, Pekonen kertoo. “Ajetaan ihan normilähtöinä ne niinä sarjoina ja niillä palkinnoilla, mitä kutsuissa lukee, mutta ne ei ole 75-finaaleja. Ei ole mahdollista ajaa finaaleina, koska tämän hetken tiedon mukaan neljä seuraavaa lauantaita on sellaisia, ettei ole raveja. Niistä kaikista olisi ollut karsinnat Porin finaaleihin.”

Kavioliigasta tehdään päätös Pekosen mukaan ensi viikon aikana. Hippoksen hallitus pitää kokouksen ensi viikon perjantaina, ja silloin kilpailukalenteriin tulevia muutoksia käsitellään laajemminkin.