Edward Alen kauden tähtäin siirtyi Suur-Hollola-ajosta loppukauden kilpailuihin.
Edward Alen kauden tähtäin siirtyi Suur-Hollola-ajosta loppukauden kilpailuihin.Kuva: Totofoto

Edward Ale ei tule Suur-Hollolaan

Petri Puron tallin edustus jää tänä vuonna Pike Riverin varaan.

Edward Ale oli räjäyttää potin Suur-Hollola-ajossa kaksi vuotta sitten. Se myöhästyi kuitenkin rahtusen kirissä ja joutui tyytymään kolmossijaan Day Cruisen ja Aaron de Veluwen takana.

Sen jälkeen uraa ovat varjostaneet jalkavammat ja -vaivat, ja vaikka tämä kausi käynnistyi lupaavasti, sen päätavoite eli Suur-Hollola-ajo menee sivu suun.

"Hankositeessä ei ole vikaa, mutta samassa takajalassa on tulehdus, jonka takia ruuna joutuu olemaan 4-6 viikkoa kevyemmällä treenillä", Petri Puro selvittää. "Periaatteessa se olisi saattanut ehtiä muuten Suur-Hollola-ajoon, mutta se olisi tarvinnut ennen sitä pari viimeistelystarttia, ja niitä ei ehditä ajaa."

"Harmin paikka, sillä Suur-Hollola-ajoon tähdättiin tosissaan. Se ei vaikuta tänä vuonna mahdottoman kovalta, ja siinä olisi voinut juosta kerralla vuoden tilin."

Viime vuoden yllätyskakkonen Pike River sitä vastoin nähdään kahden viikon päässä Lahdessa.

"Topformi on nyt löytynyt, ja minusta hevonen on suunnilleen samassa kunnossa kuin vuosi sitten", Petri Puro myhäilee. "Starteissa sillä on vaan ollut älyttömän huonoa tuuria: kovia ratoja, ja epäonnistuneita juoksuja ja kaikkea mahdollista. Tänä tiistaina Jägersrossa se jäi täysissä voimissa pussiin ja olisi voittanut tilaa saadessaan pystyyn."

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi