Edward Ale voitti Tiina Koskisen tallista mm. Malja-ajon 2018. Uran kokonaisansiot nousivat 495 603 euroon.
Edward Ale voitti Tiina Koskisen tallista mm. Malja-ajon 2018. Uran kokonaisansiot nousivat 495 603 euroon.Kuva: Jari Piirala

Edward Ale nosti Tiina Koskisen uran lentoon – ”Joka startissa oli suurkilpailuesittely”

Hevoset vaihtuvat nyt Tiina Koskisen tallissa Lappajärvellä. Edward Alen ura päättyi, ja viime viikolla tulleet kaksi uutta hevosta aloittavat jo lauantaina Vermossa.

Viime torstaina päättyi yksi merkittävä suomalainen kilpaura, kun Edward Ale juoksi Seinäjoella viimeisen starttinsa.

”Se oli toissa kerralla Teivossa tosi hyvä, mutta nyt huono. Että 12-vuotiaalla olisi tässä vaiheessa jatkettu, sen olisi pitänyt olla jatkuvasti hyvä ja nauttia juoksemisesta. Sillä lailla päätös oli helppo tehdä”, Tiina Koskinen perustelee.

Hänellä Edward Ale ehti olemaan kolmisen vuotta. Merkitys valmentajalle oli suuri.

”Eihän se enää ihan sille tasolle noussut, millä oli joskus ennen loukkaantumisiaan ollut, mutta hienosti pärjäsi vieläkin. Oli upeaa saada sellainen hevonen talliin. Ekana vuonnakin kun lähdettiin raveihin, niin joka startissa oli suurkilpailuesittely.”

”Ajettiin Kymi GP:tä, Suur-Hollolaa ja Suomen mestaruutta, ja vaikkei niitä lähtöjä voitettukaan, niin ne oli hienoja kokemuksia. Me oltiin siihen aikaan vielä ihan harrastelijoita, ja meille oli iso merkitys saada olla mukana”, Tiina Koskinen kiittää.

"Nyt pitäisi löytää sopiva eläkepaikka, mutta onko se täällä vai jossain muualla, se on vielä auki. Joka tapauksessa on iso muutos, kun on tottunut joka päivä miettimään, mikä olisi hyväksi tätä päivää ja mikä ensi viikkoa ajatellen. Sama se on muidenkin hevosten kanssa, mutta näihin mitkä on pitkään tallissa tietysti erityisesti kiintyy.”

Muutenkin hevoset tallissa ovat nyt vaihtumassa.

”Tallissa on muitakin hevosia, jotka on olleet kolme tai neljäkin vuotta, ja ne on tässä hommassa pitkiä aikoja. Nyt on muutama uusi mielenkiintoinen hevonen hakusessa, tulossa ja jo tullutkin”, Tiina Koskinen kertoo.

Viime viikolla saapuivat Antti Ojanperältä ylivieskalaisen Tapani Krapun kimppojen Gute Band ja Ronzon Face.

”Hyviä, kilpailukuntoisia hevosia. Ei niitä ole ehtinyt saada tässä ajassa paremmaksi ja tuskin saa Ojanperän jäljiltä muutenkaan, joten ilmoitin ne lauantaiksi Vermoon, kun oli molemmille sopivat sarjat.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi