Suomen Hippoksen elämäntyöpalkinto luovutettiin Ravigaalassa keväällä eläköityneelle Seppo Sarkolalle.

Eläköitynyt on tässä yhteydessä kyseenalainen käsite, sillä Sarkola käy auttelemassa Antti Veteläisen tallilla. Hän pitää myös kolmea omaa valmennettavaa hevosta Veteläisellä, joista yksi on Marrakeshin kolmevuotias täyssisko Ready Cashista.

”Aamulla käyn ajamassa hevosia ja iltapäivät kuuntelen, kun ukot kehuu hevosia ja itseään”, hauskuutti Sarkola Ravigaalan yleisöä, kun häneltä kysyttiin, kuinka eläkepäivät sujuvat.

Elämäntyöpalkinnosta Sarkola oli otettu.

”Ihan hyvät tunnelmat nyt.”

Sarkola ei osannut nostaa mittavasta urastaan mitään voittoa yli muiden, eikä hevostakaan.

”Aina kun on ollut pärjääviä hevosia, kyllä voitto tuntuu aina hyvältä. Hevosista kaikki ovat olleet omana aikanaan hyviä, ei niitä oikein voi verrata. Mulla on ollut niin paljon hyviä.”

Kirvelevin tappio on kuitenkin jäänyt mieleen.

”Ajoin Säkenöi Voimaata Suur-Hollola-ajossa. Loppusuoralla sain sen laukalle ja se tuli siihen malliin, että se olis ehkä voittanut sen lähdön. Mutta tuli hylättyä.”