Elian Web. Kuva: Anu Leppänen.
Elian Web. Kuva: Anu Leppänen.

Elian Web passaa Finlandia-ajon – Sobel Conway tilalle

Ensi viikon perjantaina ravattavan Finlandia-ajon paletti muuttui sunnuntaina, kun jo helmikuussa lähtöön kutsuttu Elian Web jättääkin Vermon pikamatkan väliin.

”Hevonen ei vaan ollut loppuviikon treeneissä niin hyvä kuin olisi syytä ja kun on tuommoinen kisa, ei haluta lähteä siihen mukaan, kun se ei ole ihan sataprosenttinen”, Janne Soronen sanoo Elian Webistä.

”Vielä olisi ollut viikko aikaa saada hevonen kuntoon, mutta kun ei ole täyttä varmuutta siitä, että saako sen ihan huippuunsa mieluummin vetäytyy kisasta tässä vaiheessa ja antaa paikan jollekin muulle.”

Katja Melkon valmentama Elian Web on saavuttanut tämän kauden aikana jo paljon, mutta kausi saattaa vielä jatkua.

”Varmasti se vielä syksyllä kilpaa juoksee, mutta tutkitaan sitä vielä ensin, kun tuntuu, että turbovaihde on hukassa. Varmaan mistään isosta ja vakavasta asiasta ei ole kyse.”

Vermo tiedottaa, että Elian Webin korvaa Turussa Harri Koivusella valmentautuva Sobel Conway.

Finlandia-ajon lähtöradat arvotaan maanantaina klo 13. Rata-arvonta on nähtävissä Vermon Facebook-sivuilla.

Uutinen päivitetty su klo 18.07, lisätty Janne Sorosen kommentit.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi