Bret Boko Finlandia-voittaja 2015
Bret Boko Finlandia-voittaja 2015Hanna Laakso

"Elitloppetiin mennään, jos kutsu tulee"

Finlandia-Ajossa kotiyleisöä huudattanut Bret Boko on valmis haastamaan Euroopan huiput myös Solvallan hornankattilassa.

Valmentaja Markku Nieminen oli urheilumielellä heti Finlandia-voiton jälkeen.

”Sen oma lähtö on Sweden Cup ja siihen tätä on ajateltu, mutta kyllä Elitloppetiin mennään, jos käy niin onnellisesti että kutsu siihen tulee”, Nieminen lupaili.

Finlandia-Ajon voitto irtosi keulapaikalta lopulta oikein varmaan tyyliin. Kotivoitto oli ensimmäinen sitten vuoden 2001, jolloin BWT Magic vei ikimuistoisen millimetrikamppailun.

Markku Nieminen nosti Bret Bokon 110000 euron arvoisen ykkössijan ansaitusti uransa suurimpien saavutusten joukkoon.

”Tätä ei ole koskaan ennen voitettu ja arvostan tätä todella paljon. Tämä on kansainvälinen, kovasti seurattu kisa ja sen voitosta olen tosi iloinen", voittajaseremonioista pois pysynyt Nieminen vakuutti.

Bret Boko on parantanut vuosi vuodelta ja nyt seitsemänvuotiaana se on parempi kuin koskaan. Nieminen kertoo hevosen uusien pykälien olleen odotettavissa.

"Viime vuosi mentiin vielä vähän puolivaloilla, eli hevosta ei matsattu erityisesti mihinkään starttiin. Nyt alkukauden startit ajettiin Finlandia-Ajoa ajatellen, vaikka ei edes tiedetty pääseekö se mukaan."

Ykkössija oli Niemisellekin yllätys.

"Odotin Bretiä kolmannen sijan paikkeille, jos se vaan pääsee sisäradalle. Voitto oli yllätys", hän vahvisti. "Toki tämä oli paljon myös kuskin voitto, sillä Ari Moilanen ajoi 150-prosenttisesti. "Mutta ei vähätellä hevosenkaan suoritusta, sillä olisivathan kaverit voineet ajaa matkan varrella rinnalle, jos vauhti ei miellyttänyt."

Ari Moilanen kertoi voittajahaastattelussa olleensa jo etukäteen melko toiveikas.

"Kuuntelin Niemisen Markun haastattelua ja kuulin sieltä että keulasta ajetaan, jos sinne päästään. Sitä taktiikkaa koetin toteuttaa", Moilanen virnuili. "Vermossa on iso etu jos saa ajaa keulasta, ja olin jo etukäteen sitä mieltä, että siitä voidaan olla aika korkealla."

Bret Boko oli varsin tasaiseksi uumoillussa Finlandia-Ajossa pelaajille melkoinen yllätys. Stable Bet On Bretin ruuna pystyi silti pesemään kovat vastustajat, ja vielä varsin helposti.

"Mun mielestä tämä oli yksi tämän hevosen uran helpoimmista voitoista", Ari Moilanen huomautti. Moilanen nosti Finlandia-Ajon voiton uransa ykkössaavutukseksi.

Bret Bokon takana kakkoseksi kiri Vincennes. Univers de Pan jäi sisäratajuoksun jälkeen lopussa voittajan taakse pussiin. Suosikki Oasis Bi kiri viimeisellä takasuoralla parijonosta näyttävästi, mutta sen kiri ei kantanut lopussa kärkitaistoon.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi