Esa Holopaisen saaman mitalin ulkoasu kiinnosti Keijo Rinnettä ja Ville Holopaista. Kuva: Stiina Ikonen
Esa Holopaisen saaman mitalin ulkoasu kiinnosti Keijo Rinnettä ja Ville Holopaista. Kuva: Stiina Ikonen

Esa Holopainen pääsi Pro Hollola -mitalikerhoon

Ravivalmentaja ja -ohjastaja Esa Holopainen palkittiin tänään Pro Hollola -mitalilla itsenäisyyspäiväjuhlassa Hollolassa.

Pro Hollola -huomionosoitus myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Hollolan kunnan hyväksi. Sellaiseksi voidaan katsoa esimerkiksi poikkeuksellisen mittava panos Hollolan kunnan luottamushenkilönä tai virkamiehenä tai teko, joka hollolalaisen suorittamana on tehnyt kunnan nimeä tunnetuksi ja jolle annetaan arvoa kunnan ulkopuolellakin.

Esa Holopainen saavutti lokakuussa 5000 ohjastetun voiton merkkipaalun, mikä täytti mitalin myöntämisen edellytykset. Valinta oli Hollolan kunnanhallitukselta yksimielinen.

Tällä hetkellä Holopaisen statistiikka osoittaa 45 716 ajettua starttia, joista voittoja on kertynyt 5020. Viimeisin ykköstila heltisi viime keskiviikkona Vermossa oman tallin valmennettavalla, Sultan Journeylla.

Itsenäisyyspäivän juhlapuheissa kävi ilmi, että Holopainen on ajanut kaviouralla kilpaa arviolta noin 230 000 kilometrin verran.

”Tämä mitali on kunnianosoitus paitsi mitalistille itselleen, myös raviurheilulle, ja kaikelle sille työlle, jonka ravitalliyrittäjät tekevät päivittäin kellosta tai kalenterista piittaamatta”, Hollolan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kristiina Hämäläinen totesi julistettuaan palkittavan nimen.

”Hollola on hyvä kunta ja sillä on hyvä sijainti. Sekin on auttanut siihen, missä nyt tällä hetkellä ollaan. Olen ylpeä tästä kunnianosoituksesta”, huomiosta yllättynyt Holopainen kiitteli juhlayleisön edessä.

Pro Hollola -mitalia on jaettu 1997 vuodesta lähtien. Se on aiemmin myönnetty muun muassa mäkihyppääjä Janne Ahoselle ja kansanedustaja Juha Rehulalle.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi