Erikasson kävi edustamassa Riksussa sunnuntaina.
Erikasson kävi edustamassa Riksussa sunnuntaina.Kuva: Hanna Laakso

Fanien ideoima kilpasarja starttasi

Eilen Riihimäellä juostiin ravikuningas Erikassonin kunniaksi perustetun Kuninkaan Jäljillä -kilpailun ensimmäinen karsinta. Ravikuningas kävi vetämässä lähdön esittelyn Bella Varjosen kanssa. 

Erikassonin Riihimäelle tuonut Bella Varjonen kertoo, että edustustehtävä otettiin vastaan kunnia-asiana.

"Se merkitsee paljon, minulle tämä on tosi lämmin asia. Etenkin juuri sen vuoksi, että idea on lähtöisin Erikassonin faneilta", Varjonen sanoo.

"Ja se on hienoa, että sarja on juuri aloitteleville suomenhevosille tarkoitettu. Että ne saavat joskus tulla loimi päällä esittelyyn ja on vähän erilaista, ne ovat hienoja kokemuksia sellaiset."

Varjonen kertoo, että kuninkaalle kuuluu pelkkää hyvää.

"Sillä on oikein virkeä mieli ja paljon virtaa."

Lähdön voitti Hannu Lindströmin ohjastama ja valmentama nelivuotias Marj-Lovviisa.

Aloitteleville suomenhevosille tarkoitetun Kuninkaan Jäljillä -kilpailun etenemistä voi seurata sen omasta blogista.

Artikkelia muokattu 29.6.2014 klo 12.43: Kilpasarjan nimi on Kuninkaan Jäljillä, ei Kuninkaan jalanjäljillä, kuten artikkelissa ensin luki.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi