Pertti Koskenniemi luotsaa jatkossa peliyhtiön lisäksi myös raviurheilun keskusjärjestöä
Pertti Koskenniemi luotsaa jatkossa peliyhtiön lisäksi myös raviurheilun keskusjärjestöä

Fintoton Koskenniemestä myös Hippoksen toimitusjohtaja

Fintoton toimitusjohtaja Pertti Koskenniemi on nimitetty Suomen Hippoksen toimitusjohtajaksi. Koskenniemi jatkaa myös peliyhtiön johdossa.

Suomen Hippoksen toimitusjohtajan paikka tuli auki, kun järjestön hallitus erotti Pekka Soinin tehtävästä kesäkuun lopulla. Tämän jälkeen järjestön vt. toimitusjohtajaksi kutsuttiin Matti Lakkisto. Koskenniemi vastaanottaa Suomen Hippoksen toimitusjohtajuuden marraskuussa.

Koskenniemi on työskennellyt Kuopion Ravirata Oy:n toimitusjohtajana vuosina 1992-1995. Hän siirtyi Suomen Hippoksen palvelukseen totojohtajaksi vuonna 1995 ja on toiminut Fintotossa totojohtajana ja kehitysjohtajana. Vuonna 2014 hänet nimitettiin Fintoto Oy:n vt. toimitusjohtajaksi ja maaliskuussa 2015 Fintoto Oy:n toimitusjohtajaksi.

Suomen Hippoksen hallitus haki toimitusjohtajaa sekä avoimella haulla että headhunter-toimiston avustuksella. Pertti Koskenniemi ei kuulunut tehtävää hakeneiden henkilöiden joukkoon.

Lue lisää asiasta huomisen perjantain Hevosurheilusta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi