Joriini juhli taustajoukkoineen voittoa maan pääradalla syyskuun ensimmäisenä keskiviikkona.
Joriini juhli taustajoukkoineen voittoa maan pääradalla syyskuun ensimmäisenä keskiviikkona.

Graceful Swamp ja Joriini Kuukauden ravurit

Hevosurheilun Kuukauden ravurit -verkkoäänestyksessä haettiin jälleen viime kuun suurimpia onnistujia. Parhaiten yleisön mieliin painuivat Graceful Swampin ja Joriinin edesottamukset.

Syyskuun ainoan, mutta sitäkin tärkeämmän, starttinsa voittanut Graceful Swamp nappasi Solvallassa juostussa UET GP.n karsinnassa maukkaan täysosuman. Erkki-Pekka Mäkisen silmäterä lunasti näin paikan ensi lauantaina Vermossa juostavaan UET GP:n finaaliin, jossa kohtaavat Euroopan kovimmat nelivuotiaat. Lähdön voittajaa odottaa 200 000 euron potti. Karsintavoiton myötä ori lähtee tavoittelemaan suurta setelinippua loistavalta kolmosradalta.

”Sydämellinen kiitos kaikille äänestäjille”, Mäkinen kiittelee vuolaasti. ”Hyvältä tällainen tunnustus maistuu. Se on niin kova hevonen. Nyt keskitytään siihen, että lauantaina kaikki on kunnossa.”

Graceful Swamp keräsi reilun kolmanneksen kaikista annetuista äänistä.

Kylmäveristen puolella ääniharavana toimi kolmesti syyskuussa startannut ja kertaalleen voittanut Joriini. 10-vuotias ori otti kauden kuudennen voittonsa syyskuun alussa Vermossa. Sen jälkeen Hannu Hietasen valmennettava puristi viidenneksi kovatasoisessa PM-lähdössä, ja pari viikkoa sitten Joriini polki Bergsåkerissa 2600 metrin voltin komeasti aikaan 23,7 sijoittuen toiseksi.

”Ohhoh, olipas yllätys”, Joriinin omistaja Mauri Korkiavuori hämmästyy äänestystuloksen kuultuaan. ”Onhan tämä mukava juttu. Siellä oli pitkä lista hevosia, enkä uskonut tämän ihan pärjäävän. Sillä on tasainen ja pitkä hyvä kausi, mutta on siellä niitä väläytyksiäkin tullut.”

Tänä vuonna ensiesiintymisensä kuninkuuskilvassakin tehnyt, ja siinä komeasti viidenneksi sijoittunut, Joriini nähdään todennäköisesti seuraavan kerran tositoimissa reilun viikon päästä lauantaina kotiradallaan Seinäjoella, jossa ravataan Kavioliigan osakilpailu.

”Täytyy lähtöpaikan olla suosiollinen, kuten tietysti juoksunkulunkin, että voittoon asti ylletään. Kävin maanantaina ajamassa varsoillani Hietasella, ja kyselin Hannulta, onko tallissa ollut mitään tauteja liikkeellä, mutta ainakaan tällä hetkellä ei ole ollut mitään vastoinkäymisiä.”

Suomenhevosten puolella äänet jakautuivat tasaisemmin kaikkien ehdokkaiden kesken. Joriinin äänisaalis oli 30 prosenttia kokonaisäänimäärästä. Kaikkiaan äänestyksessä annettiin 293 ääntä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi