Koko viime vuoden kärkikolmikko on tänäkin vuonna mukana Toton SM-finaalissa. Kuvassa vasemmalta Janne Mäenpää, Heikki Riihimäki sekä Kari Puosi.
Koko viime vuoden kärkikolmikko on tänäkin vuonna mukana Toton SM-finaalissa. Kuvassa vasemmalta Janne Mäenpää, Heikki Riihimäki sekä Kari Puosi.Kuva: Roosa Lindholm

Hallitseva Toton Suomen mestari puolustaa titteliään lauantaina

Lauantaina Vermossa selviää Suomen paras Toto-pelaaja.

Toto76-kierroksen ohessa kilpaillaan Toton SM-finaali. Mukana mestaruutta tavoittelemassa on 39 pelaajaa. Jokaisella on käytössään 1000 euroa. Voittaja on se, joka onnistuu keräämään isoimman rahasumman lähtöjen aikana. Pelimuotoina ovat Kaksari, Voittaja sekä Sija. Maksimipanostus yhteen lähtöön on 300 euroa.

Viime vuonna pystin vei helsinkiläinen Heikki Riihimäki, joka lunasti silloinkin päätöskohteena toimineesta Käpylä GP:stä voittoon siivittäneen potin. Tir Du Caux-Express Duo kaksari antoi rahat takaisin 72,39 kertaa, joten 200 euron panostus toi Riihimäelle 14 478 euroa. Kyseessä on Toton SM-historian suurin voitto.

”Kyllä se oli hienoa katsella maalisuoraa”, Riihimäki muistelee. ”Istuin toiseksi tulleen Kari Puosin ja kolmanneksi sijoittuneen Janne Mäenpään kanssa samassa pöydässä. Viimeisen lähdön jälkeen totesin heille, että taitaa olla pojat niin, että minä voitin tämän kilpailun.”

Riihimäki valmistautuu huolellisesti huomiseen finaaliin.

”Keskityn siihen aika paljon vielä. Täytyy katsoa muutama lähtö läpi, että miten hevoset ovat pärjänneet. Olen jo muutaman parin kaivanut esiin, joihin ajatuksena on lyödä 100-200 euroa. Suunnitellut Kaksari-pelit eivät lukeudu aivan pohjapareihin. Ajatuksena on tiukasti puolustaa mestaruutta. Tänä vuonna en aio jättää viimeisen lähdön varaan kuten viimeksi.”

Kaksarin lempipelimuodokseen listaava Riihimäki on myös innokas hevosenomistaja. Hän on mukana muun muassa Jokimaa Tekee Tähtiä –kilpailun voittaneen Maleconin sekä torstaina Jyväskylässä voiton napanneen Satinkutin omistajaporukoissa.

Peluri ei tietenkään paljasta kaikkia korttejaan etukäteen, mutta antaa yhden pelivihjeen ennakkoon.

”Lauantain toisessa lähdössä ajattelin pelata Emma Väreen ohjastamaa Get Going Ginnyä”, Riihimäki paljastaa. ”Sillä on todella huono lähtöpaikka, mutta sillä on aika sen verran hyvä, että mielestäni se voi pärjätä.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi