Kesällä amatööriohjastajien Pohjoismaiden mestariksi kruunattu Hannu Korpi lähtee Ruotsiin kilpailemaan.
Kesällä amatööriohjastajien Pohjoismaiden mestariksi kruunattu Hannu Korpi lähtee Ruotsiin kilpailemaan.Kuva: Roosa Lindholm

Hannu Korpi Ruotsin kiertueelle

Amatööriohjastajien Pohjoismaiden mestari Hannu Korpi lähtee hevosineen kilpailureissulle Ruotsiin.

Ensimmäinen etappi on 5.2. Solvallassa, jossa kilpailee neljä hänen valmennettavaansa. Mukana ovat Bossy Alley, Laptop Alley, Leon sekä tallin uusin tulokas Grainfield Aiden.

”En yhtään ihmettele, jos niistä kaksi, tai jopa kolme voittaa tiistaina”, Korpi sanoo luottavaisena. ”En ylipäätänsä lähde koskaan etukäteen hävinneenä kilpailuun. Varsinkaan talvella Ruotsissa. Sillä mielin mennään, että joka lähtö voitetaan.”

Reissun pituus ei ole vielä tarkkaan tiedossa, mutta päivän reissusta ei kuitenkaan ole kyse, sillä Solvallan jälkeen seuraava etappi on 7.2. Örebrossa. Tukikohtana toimii Journey Stablen talli, josta on Korven mukaan helppo matkustaa eri puolille Ruotsia.

”Hieman tilanteen mukaan katsotaan kuinka kauan reissu lopulta kestää. Alustava suunnitelma on, että kahdesta kolmeen viikkoa ollaan siellä. Riippuu vähän siitä, kuinka hyvin hevoset menevät. Kaikkien pitäisi kyllä olla kunnossa, joten kovin odotuksin lähdetään. Ei siellä mielestäni ole ainakaan kovempi taso kuin Vermossa.”

Toiveikkaana matkaan lähtevällä Korvella on tavoitteena näyttää länsinaapurin kilpakumppaneille kaapin paikka.

”Elitkampen –hengessä lähdetään, niin tietävätpähän, että ollaan ainakin jossain lajissa parempia kuin ne.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi