Finlandia-ajon alkuperäisenä ajankohtana Vermossa oli autiota, mutta 4. syyskuuta paikalle pääsee yleisökin.
Finlandia-ajon alkuperäisenä ajankohtana Vermossa oli autiota, mutta 4. syyskuuta paikalle pääsee yleisökin.Kuva: Anu Leppänen

Helsinki-ajossa houkuttava bonus: paikka Finlandia-ajoon

Koronaviruksen aiheuttama tauko pisti Vermon kilpailukalenterin lämminveristen suurkilpailujen osalta uusiksi.

Sekä Helsinki-ajo että Finlandia-ajo jäivät ajamatta keväällä, mutteivät kokonaan. Finlandia-ajo sai uuden paikan derbyn aattopäivältä, perjantailta 4. syyskuuta. Helsinki-ajo puolestaan ajetaan keskiviikkona 19. elokuuta.

”Helsinki-ajo on perinteisesti ollut keväällä Finlandian esikilpailu kotimaisille huipuille. Nyt Helsinki-ajo siirrettiin elokuun kolmanteen keskiviikkoon niin, että siitä jää sopivasti aikaa Finlandiaan, ja parhaat suomalaishevoset pääsevät antamaan viime näyttöjä. Helsinki-ajon voittaja saa tänä vuonna suoran kutsun Finlandia-ajoon”, Vermon kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi kertoo radan tiedotteessa.

Lämminveristen Suomen mestaruus siirtyi derbylauantailta Vermon superlauantaille 17. lokakuuta. Käpylä Grand Prix puolestaan aikaistui osaksi derbypäivän ohjelmaa.

Keväällä ajamatta jäänyt 5-vuotiaiden lämminveristen tammaderby siirtyi niin ikään 4-vuotiaiden derbyn yhteyteen. Molempien karsinnat ajetaan 26. elokuuta ja finaali 5. syyskuuta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi