Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton hallituksessa on 12 jäsentä, joista 7 on naisia. Henna Virkkunen johtaa puhetta.
Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton hallituksessa on 12 jäsentä, joista 7 on naisia. Henna Virkkunen johtaa puhetta.Kuva: Anu Leppänen

Henna Virkkunen SHKL:n hallituksen johtoon

Euroopan parlamentin jäsen Henna Virkkunen on valittu Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Virkkusen valinta vahvistettiin tänään SHKL:n syyskokouksessa Jyväskylässä.

Jyväskylässä asuva Virkkunen on nuorena työskennellyt hevostenhoitajana muun muassa Tanskassa maajoukkueratsujen parissa. Hän nousi eduskuntaan vuonna 2007. Virkkusella (kok) on ollut uransa varrella useita ministerinsalkkuja, ja hän on työskennellyt opetusministerin, kunta- ja hallintoministerin sekä liikenne- ja viestintäministerin tehtävissä.

Uuden pestinsä alkajaisiksi tuore puheenjohtaja muistuttaa, että hänellä ei ole taikatemppua, millä hevosenomistajien määrä saataisin nousuun, vaan painottaa eri hevosalan järjestöjen tiivistä yhteistyötä.

”Meidän pitää yhdessä pohtia, miten voimme ylipäätään parantaa hevoselinkeinon toimintamahdollisuuksia ja laajentaa hevosharrastuksen saavutettavuutta”, Virkkunen linjaa. "Ne ovat sellaisia asioita, joita katsomme tietysti hevosenomistajan näkökulmasta, mutta haluamme tehdä yhteistyötä myös muiden järjestöjen kanssa, koska siellä pohditaan varmasti samoja asioita."

Liiton tärkeimmäksi tehtäväksi Virkkunen sanoo alan toimintaedellytyksen varmistamisen ja vahvistamisen.

”Muista järjestöistä poiketen meillä on näkökulmana hevosen omistaminen. Sitä kautta meille tulee myös kasvatusasiat hyvin läheiseksi. Viime vuosinahan kasvatustoiminta ei ole ollut toivotussa vireessä. Itselleni suomenhevosenomistajana erityisen läheinen asia on suomenhevosten toimintaedellytykset. Suomenhevonen on meille suomalaisille tärkeä, koska kukaan muu ei sen asemasta huolehdi.”

Virkkunen omistaa itse kolme suomenhevosta. Sillan Valpuri, Topeliina ja Matteus Kevätön asustavat kaikki Pauli Raivion tallissa Hankasalmella.

Markku J Jääskeläinen on aiemmin ilmoittanut, ettei hän enää asetu ehdolle Hippoksen hallitukseen. Nyt hän luopuu SHKL:n puheenjohtajan tehtävistä.

”Minusta on kaiken kaikkiaan organisaatioissa hyvä, että hallinnossa on eri-ikäisiä ihmisiä”, Jääskeläinen sanoo. "Aika ajoin tarvitaan hallittuja sukupolven vaihdoksia. Katsoin nyt olevan sopiva aika, vielä kun löytyi hyvä ehdokas."

Jääskeläinen sanoo Virkkusen puheenjohtajuuden tuovan mukanaan monta hyvä asiaa.

”Tietysti hän on ollut koko ikänsä hevosihminen, joka on hyvä pohja”, Jääskeläinen toteaa. "Koko hevosalan tärkein projekti oikeastaan on notifikaation hyvä hoitaminen, eli että saadaan Euroopan Unionilta riittävän väljät toimintamahdollisuudet suomalaiselle hevosurheilulle ja sen tukemiselle valtion toimesta. Ei ole ainakaan haittaa, että meillä on oma yhteyshenkilö Brysselissä."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi