Postilakko on päättynyt. Kuva: Roosa Lindholm
Postilakko on päättynyt. Kuva: Roosa Lindholm

Hevosurheilun postitus alkaa lakon jälkeen – perjantain digi näkyy vielä vapaasti

Postilakko on päättynyt. Perjantain Hevosurheilu painetaan ja lähetetään tilaajille normaalisti. 

Sovinto löytyi Paltan ja PAU:n kiistaan keskiviikkona aamupäivällä, ja sekä postilakon että tukilakkojen ilmoitettiin päättyvän välittömästi. Kaksi ja puoli viikkoa kestäneen postilakon vaikutukset näkyvät vielä jonkin aikaa. Postista kuitenkin vakuutetaan, että huomisesta alkaen jakelu normalisoituu ja uudet lähetykset menevät heti jakoon.

Perjantain Hevosurheilu painetaan ja lähetetään tilaajille normaalisti. Perjantaina myös digilehti on edelleen vapaasti luettavissa sen varalta, että joka puolella maata jakelu ei olisi vielä palautunut normaaliksi.

7 oikein -lehden jakelu jatkuu ensi viikolla, ja tällä viikolla lehtiä on noudettavissa muun muassa Vermon ravintolakatsomosta ja yhteistyöradoilta. Lehtiä voi noutaa myös osasta Veikkauksen Pelaamoja.

Tilauslaskut muodostuivat lakon aikana normaalisti, mutta kirjepostin toimittamisessa voi pitkän lakon takia olla viikkojen viiveitä. Laskun voi huoletta maksaa ilman lisäkuluja sen saapuessa, vaikka eräpäivä olisi jo ohitettu.

Ensi viikolla Hevosurheilu ilmestyy keskiviikkona kaksoisnumerona perjantain itsenäisyyspäivän takia. 7 oikein -lehti ilmestyy normaaliin tapaansa keskiviikkona.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi