Kari Eriksson teki paluun valtakunnan ravipolitiikkaan ja sen ykköspaikalle asti.
Kari Eriksson teki paluun valtakunnan ravipolitiikkaan ja sen ykköspaikalle asti.Kuva: Johanna Heinonen

Hippoksen puheenjohtajavaali: Juha Rehula 18 – Kari Eriksson 22

Suomen Hippoksen uusi puheenjohtaja on Kari Eriksson, 56.

Puheenjohtajuudesta käytiin Suomen Hippoksen valtuuskunnan syyskokouksessa Jyväskylän Scandic Laajavuoressa herrasmiesmäinen taisto. Loanheittoa ei ehdokkaiden puheenvuoroissa kuultu.

Kari Eriksson pääsi hallitustyöstä sivussa olleena haastamaan istuvaa puheenjohtajaa aikaisemmista tekemisistä ja tekemättä jättämisistä ja käytti tilaisuuden hyväkseen.

”Juhalla oli puheenvuorossaan paljon hyviä ajatuksia, joihin voisin yhtyä, mutta hän on ollut vallankahvassa 2,5 vuotta. Olin itse puheenjohtajana ikävään (tunnistusskandaalin jälkipyykin) aikaan, minkä jälkeen oli tarkoitus tehdä tärkeitä jälkitoimia: tunnistussopimus liittojen kanssa, tarvittavat muutokset kilpailusääntöihin samanlaisen tilanteen syntymisen estämiseksi ja yleisen keskustelun käynti asiasta. Kaikki nämä asiat ovat edelleen tekemättä”, Kari Eriksson kritisoi.

Vaalin ratkaisu saattoi olla kuitenkin hallituksen tekemä päätös ensi vuoden kilpailupäivien vähentämisestä. Se ei kaikkia kentällä miellyttänyt.

”Ilman kilpailua ei ole raviurheilua. En hyväksy ravipäivien tai raviratojen vähentämistä, sen näivettävä vaikutus ulottuu kaikkialle ja vaikuttaa suoraan hevosten kasvattamiseen ja omistamiseen. Kaikki muut keinot on käytettävä ensin”, Eriksson linjasi.

Juha Rehula otti vaalin ratkettua tappionsa tyynesti vastaan.

”Olen juuri tippunut matolta lattialle. Olette valintanne tehnyt. Lähden ovesta ulos, en karmipuolelta enkä ovet paukkuen vaan vähin äänin. Luottamustehtävät ovat sellaisia, että luottamusta joko on tai sitä ei ole.”

”Toivon tulevilta päättäjiltä, että tätä lajia ei museoida. Tämä on niin hieno laji, että se ei jouda museoon”, Juha Rehula lausui kokousväelle.

Varapuheenjohtajasta äänestettiin myös. Äänestyksessä Hannu Nivola voitti Juha Lyyskin äänin 27-13.

Uutista täydennetty 25.11. klo 16.30 tiedolla varapuheenjohtajan valinnasta.

Lisää valtuuskunnan syyskokouksesta perjantain Hevosurheilussa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi