Valtuuskunta oli koolla viimeksi marraskuussa. Arkistokuva.
Valtuuskunta oli koolla viimeksi marraskuussa. Arkistokuva.

Hippoksen valtuuskunnalle järjestellään ylimääräistä kokousta – ”Yleinen huoli lajin tilasta”

Suomen Hippoksen valtuuskunnalle puuhataan ylimääräistä kokousta mahdollisesti helmikuulle. Alun perin valtuuskunnan oli määrä kokoontua seuraavan kerran toukokuussa.

”Semmoisia sähköposteja on kulkenut”, valtuuskunnan varapuheenjohtaja Juha Lyytinen vahvistaa.

”Taustalla on varmaan yleinen huoli lajin tilasta. Onhan tämä ollut näkyvissä monta vuotta, että tietyt indikaatiot menneet alaspäin. Sitä tässä kipuillaan”, Lyytinen sanoo.

Ylimääräistä kokousta on esittänyt Pohjolan Hevosystävät ry:n puheenjohtaja, valtuuskunnan jäsen Kari Eriksson.

”Hevosmäärä on laskenut vuodesta 2008 alkaen. Nyt tarvitsi tehdä semmoisia toimia, että saataisi käännettyä käyrät. Tämä on tulevaisuuden kannalta kohtalonkysymys, ja meille yhteinen, hankala asia ratkaistavaksi”, Eriksson avaa mahdollisen kokouksen sisältöä.

Hänen mukaansa nuorten hevosten suosiminen muun muassa palkintotasossa on johtanut siihen, että etenkin vanhempien kilpahevosten määrä on vähentynyt.

”Suomi on semmoinen maa, jossa omistaminen perustuu harrastajiin. Heillä niitä vanhempia ravihevosia on. Täällä meillä ei ole menhammareita ja muita, jotka kasvattavat huippuhevosia. Suurin osa omistajista on sellaisia, joilla on 1-2 hevosta ja jotka astuttavat sitä omaa tammaansa. Tavallisen hevosen omistajat ovat unohtuneet kehityksessä.”

Jotta valtuuskunnan ylimääräinen kokous kutsuttaisiin koolle, vähintään neljäsosan täytyy kannattaa esitystä.

”Yksitoista kannattajaa tarvitaan. On jo sen verran nimiä koossa, että pitäisi onnistua. Uskon, että itse kokous menee helmikuun puolelle”, Eriksson arvioi.

Suomalaiset ravimediat vetosivat tammikuun alussa Hippoksen päättäjiin, jotta valtuuskunnan kokoukset saataisiin jälleen toimittajille avoimiksi. Erikssonin mukaan valtuuskunnan jäsenten sähköpostikeskusteluissa siihen on ollut vahvasti puoltava vire.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi