Hepan Oma tallissa valmentaja pystyy antamaan hevoselle hoitaja-tiedon. Kuvassa El Dirtyman valmentajansa Elina Laakkosen ja hoitajansa Mari Koikkalaisen kanssa. Arkistokuva: Ada Pykäläniemi.
Hepan Oma tallissa valmentaja pystyy antamaan hevoselle hoitaja-tiedon. Kuvassa El Dirtyman valmentajansa Elina Laakkosen ja hoitajansa Mari Koikkalaisen kanssa. Arkistokuva: Ada Pykäläniemi.

Hoitajatieto käyttöön Hepan Oma tallissa

Oma talli -järjestelmään tuli tiistaina kosolti uusia ominaisuuksia.

Yksi merkittävimmistä uutuuksista on mahdollisuus hoitajatiedon lisäämiseen hevoselle.

”Vain valmentaja pystyy syöttämään hevoselle hoitajan. Vaatimuksena on, että hoitajalla on Heppa-tunnus. Hän voi tämän jälkeen itse ylläpitää tietoja”, Hippoksen tietohallintopäällikkö Jukka Niskanen selvittää.

Hoitajatiedon syöttäminen on vapaaehtoista, mutta jos niitä aletaan aktiivisesti lisätä, mahdollistaa se tilastoinnin ja erilaisten liigojen järjestämisen samalla tavalla kuin ohjastajilla ja valmentajillakin.

”Tiedossani ei ole, että missään muualla maailmassa hoitajatietoja tilastoitaisiin”, Niskanen sanoo.

Uudessa Oma tallissa voi myös lisätä kuvan omaan profiiliin tai hevoselle. Myös hevosen ruunaus- tai kuolinilmoituksen tekeminen onnistuu. Ulkomaille kilpailuihin ilmoittaminen helpottuu aiemmasta.

Oma talli löytyy osoitteesta: https://heppa.hippos.fi/omatalli

Lue lisää keskiviikon Hevosurheilusta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi