Hymynkare lopetettiin 12-vuotiaana, koska jännevamman toipumisaika olisi ollut pitkä.
Hymynkare lopetettiin 12-vuotiaana, koska jännevamman toipumisaika olisi ollut pitkä.Kuva: Hanna Viskari

Hymynkare siirtyi vihreämmille laitumille

12-vuotias ruuna lopetettiin torstaina sen saatua jännevamman.

Hymynkareen valmentajana toimi koko hevosen kilpauran ajan Tero E. Mäenpää. Omistajia riitti runsaasti, sillä alun perin kimppaan lähti mukaan peräti 500 ihmistä. Loppuvaiheessa omistajia oli jäljellä vielä 300.

Kimpanvetäjänä toimiva Taina Toivonen kertoo hevosen saaneen 20 prosenttisen jännevamman, jonka kuntoutus olisi vienyt paljon aikaa.

”Ikääkin hevosella alkoi olla, niin oli järkevämpi laittaa se pois.”

Runsas omistajajoukko sai riemuita Hymynkareen menestyksestä, sillä hevosen voittosumma kohosi lähes 65 000 euroon. Voittoja ruuna keräsi yhdeksän ja muita totosijoja 22.

”Hevonen menestyi mainiosti. Terohan sen hommasi meidän kimpalle aikanaan. Hän organisoi kimpan yhdessä Kuopion raviradan kanssa. Varmaan mikään muu näin iso kimppa ei ole näin kauaa kestänytkään.”

Kirkkaimpana muistona hevosen urasta taustajoukoille jäi viimevuotinen Teivon voitto. Kyseisessä kisassa Antti Teivainen sai kasaan 8000 voittoa, joten sitä kautta Hymynkare jää myös historiankirjoihin.

”Se tuli vähän itsellekin yllätyksenä, että hevonen oli sinä päivänä niin hyvä.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi