Hyvää äitienpäivää kaakkolaisen voimakaksikon myötä!

Haminalaisella äidillä ja tyttärellä on tiiviit ja lämpimät välit.

Raviponipiireissä kaksikko oli vuosia tunnettu näky. Pinja Iltanen niitti ponipiireissä menestystä gotlanninrussruuna Miniatyrin kanssa. Hän valmensi ja hoiti ponejaan itse, mutta kaiken takana seisoi äiti Pia Huusari, joka huolehti kuljetuksista, matkustuksista ja muusta. Pikkuhiljaa on tytär siirtynyt ravihevosiin äitinsä rinnalle.

”Pinja oli kauhean kiltti ja helppo lapsi, hymyili aina ja otti katsekontaktia. Jo vauvana, kun käytiin kanssaan kaupassa, lihatiskillä kaikki alkoivat jutella hänelle, kun hän katseli suoraan silmiin”, naurahtaa Huusari. ”Kukaan ei voinut vastustaa.”

Tyttö oli alusta lähtien myös omatoiminen ja osasi käyttää mielikuvitustaan.

”Halusin olla itse lapsen kanssa ensimmäiset vuodet, joten Pinja meni hoitoon vasta 3-vuotiaana. Hän osasi aina olla varovainen eikä mennyt pää kolmantena jalkana joka paikkaan, osasi varoa hevosiakin. Keksi aina itse leikkejä ja puuhasi perheen saksanpaimenkoirien kanssa.”

Kun tytär oli 2,5-vuotias, oli perheellä lehmänkirjava shetlanninponi Virona v.d. Dennenhof. Poni oli rakas, joten hän nimesi pehmoleluponinsa sen elävän esimerkin mukaan Vironaksi.

”Pinjalla on se lelu vieläkin. Se on kulkenut kaikissa reissussa mukana.”

Huusari muistaa, miten tytär oli ponin selässä heti kotonaan. Ja vauhtia piti saada.

”Ponilla oli suitset ja selässä viltti, Pinja istui sen päällä kuin nojatuolissa. Minä ja poni mentiin ihan täysillä ja Pinja vaan huutaa koko ajan, että kovempaa!”

Äiti kertoo tyttärensä opettaneen hänelle ennen kaikkea malttia.

”Kärsivällisyys on kasvanut vuosien varrella. Ennen Pinjan syntymää mieheni sanoi, että aina minun pitää tehdä kaikki itse enkä luota keneenkään. Pienen lapsen kanssa jouduin olemaan enemmän pois tallista, ja sen myötä aloin jakaa vastuuta muille ja luottaa, että hommat hoituvat.”

Tyttärestä on kasvanut vanhempiensa oikea käsi valmennustoiminnassa. Jo lapsena esiin tullut oma-aloitteisuus on hyve hektisessä elämässä.

”Pinja on ahkera. Hän tekee kotihommiakin ja tykkää, että kotona on järjestystä ja siistiä. Hän on ulospäinsuuntautunut ja helposti lähestyttävä. Ainoa ehkä huono puoli, oikeastaan koko nykynuorisossa, on puhelimenkäyttö. Jatkuvasti näkyy luuri kädessä.”

Huusari sai ainokaisensa kesäisenä perjantaina 1999, ja kolme päivää myöhemmin oli tyttö ensimmäisissä raveissaan.

”Lapsuuteni oli hyvä, sain elää maalla ja eläinten kanssa. Minulla on ollut rakastavat ja tiukat rajat, äiti on aina sanonut viimeisen sanan minulle. Hän on aikoinaan mahdollistanut ponihommani, minkä ansiosta olen nykyään tässä”, Pinja Iltanen kertoo.

Isoisä oli se, joka koko ravielämän käynnisti.

”Äiti aloitti siskonsa Ninan kanssa ratsastuksen nuorena. Kerran he olivat nähneet paikallisessa sanomalehdessä mainoksen Kouvolan raveista ja hinkuivat isäänsä viemään heidät sinne. Pappa ei halunnut ratsua, mutta pari kuukautta myöhemmin hän osti heille ravihevosen.”

Tytär on kerryttänyt suurimmat hevosoppinsa äidiltään. Vaikka talli on ollut oma, ei siellä ole lorvailtu.

”Hevosten hoidossa äiti on vaatinut paljon. Kaikki pitää tehdä viimeisen päälle eikä jättää puolitiehen. Hän on opettanut, että mitään ei saa ilmaiseksi, vaan menestyksen eteen pitää tehdä paljon töitä. Itseään pitää myös koko ajan kehittää.”

Omena ei kauas puusta putoa. Toistensa vastauksista tietämättä molemmat kuvailevat toisiaan liikaa ajatteleviksi ja kunnianhimoisiksi.

”Se yhdistää meitä hiustenvärin lisäksi. Äiti on puhelias, sosiaalinen ja sanavalmis, hänellä on paljon omia mielipiteitä. Mutta parasta on se, että äidillä on tosi lämmin sydän. Hän tekee asiat tunteella niin ihmisten kuin hevosten kanssa.”

”Äiti on saanut elämässään paljon aikaiseksi ja päässyt pitkälle. Silti hän on ehtinyt kierrellä kanssani poniraveja ja panostanut minuun. Ihailen äitiäni paljon!”

Artikkeli julkaistu Hevosurheilulehdessä pe 7.5.2021.