Juho Ihamuotilalla on syytä hymyyn Masterstroke Arian saadessa uusia tallikavereita.
Juho Ihamuotilalla on syytä hymyyn Masterstroke Arian saadessa uusia tallikavereita.Kuva: Ada Pykäläniemi

Ihamuotilan talliin kovia vahvistuksia - ”Se on selvää, että ne ovat mielenkiintoisia hevosia"

Juho Ihamuotila saa valmennukseensa kovan luokan hevosia. Uusia treenattavia tulee kolmen lämminveriravurin verran.

Uusista tulokkaista merkittävin nimi on Starzinner, joka tienasi tänä vuonna kilparadoilta yli 50 000 euroa. Lisäksi Ihamuotilalle siirtyy vahvoja otteita viime aikoina esittänyt Cavalier Brodde ja 3-vuotiaiden oriiden ja ruunien kasvattajakruunu-finaalissa seitsemänneksi sijoittunut Wingman. Kaikki kolme hevosta siirtyvät uuteen talliin Iikka Nurmosen valmennuksesta.

”Tottakai hyvillä mielin otetaan uudet hevoset vastaan”, Ihamuotila sanoo. ”Se on selvää, että ne ovat mielenkiintoisia hevosia, joten mukava saada ne tänne.”

Kaikkien kolme hevosta omistaa Stall Adore Oy, jonka takana on Esa Pehkonen. Hän on ennestään hyvin tuttu mies Ihamuotilalle.

”Meillä on ollut muitakin hänen hevosiaan jo pidemmän aikaa, on tälläkin hetkellä”, Ihamuotila muistuttaa ja lisää olevansa tyytyväinen tallin tämänhetkiseen tilanteeseen.

”Meillä on nuoria hevosia, ja nyt tulee uusien hevosten myötä lisää kilpahevosia, joita meillä on ollut vähän vähemmän viime aikoina. Kalusto on todella mielenkiintoinen.”

Pehkonen puolestaan tarkentaa, että valmentajan vaihdokseen ei liity dramatiikkaa.

”Halusin vain hevosten olevan vähän lähempänä, että on helpompi käydä niitä katsomassa. Hyvässä hengessä tehtiin tällainen siirros.”

Starzinner kilpailee Pehkosen mukaan uusista käsistä vasta keväällä.

”Se viettelee pientä huoltotaukoa, katsellaan keväällä sitten enemmän sen kanssa. Se ei oikein noista hokkikengistä välitä. Parempi huoltaa kuntoon ja alkaa treenaamaan ensi kautta varten.”

Pehkonen on satsannut hevosiin isolla kädellä. Hän naurahtaa hevosia olevan jopa liikaa.

”Suomessa ja Ruotsissa taitaa molemmissa olla kuusi hevosta ja Amerikassa kaksi ja puoli. Niiden paikkoja vähän vaihdellaan, yksi on myytykin. Amerikassa meillä on yksi kaksivuotias ori ja huutokaupasta tuli puolitoistavuotias tamma, molemmat ovat Muscle Hillistä. Lisäksi meillä on Speedy Titanista 40 prosentin osuus.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi