Kannen kuvassa Kavioliiga GP:n voittaja Lissun Eerikki. Kuva: Anu Leppänen.
Kannen kuvassa Kavioliiga GP:n voittaja Lissun Eerikki. Kuva: Anu Leppänen.

Iitin Saloista menestysravuri Savon Kingiin – Sukulinjat-sarjassa Matias ja Aada Salo

Keskiviikon Hevosurheilu kertoo voitokkaasta Savon Kingistä valmennuksineen sekä siitä, mikä yhdistää isää ja tytärtä, Matias ja Aada Saloa.

Pieksämäkeläisen Pertti Hakkaraisen valmentama Savon Kingi aloitti kilpauransa myöhään, mutta rytinällä ja on jo 7-vuotiskevääseen mennessä saavuttanut enemmän, mitä taustajoukot ovat odottaneet.

Valmentaja on suojatistaan ylpeä. Ja myöntää olevansa menestyksestä yllättynyt, vaikka hevonen on varsasta saakka lupaavalta vaikuttanutkin.

”Sen kanssa oli niin vähän käyty radallakaan. Kerran Mikkelissä, ja kerran harjoitusraveissa. Sitten ajettiinkin jo koelähtö”, hän kertaa uran alkua.

Ennen kilpauraansa Savon Kingi ei ollut juuri nähnyt maailmaa. Se on Hakkaraisten oma kasvatti, tarkemmin sanottuna Pertin tytär Tiina Hakkaraisen. Tytär on myös hevosen omistaja ja hoitaja, ja asuu samassa pihapiirissä vanhempiensa ja viiden hevosen kanssa.

Hakkaraiset ovat kumpikin yhtä mieltä siitä, että Savon Kingin ensimmäinen kausi sujui yli kaikkien odotusten.

”Eihän kukaan uskonut, että se voittaisi yhdeksän kertaa”, Tiina Hakkarainen huokaa.

Valmentajatilastossa kärkikymmenikköön sekä voittojen määrässä että voittosummalla mitattuna sijoittuva Matias Salo muistelee Sukulinjat-sarjassa tyttärensä Aadan oppimestaria, jonka nimestä tytär ei pitänyt. Tytär taas muistaa ensimmäisistä yhteisistä ravireissuista, kuinka hienoa oli käydä isän kanssa kahdestaan Porissa.

Lehti sisältää Thai Profitin ja Lissun Eerikin tähdittämien Kavioliiga GP-ravien tapahtumat, ajankohtaisuutiset, vihjeet ja analyysit.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digiversiona.

Digilehden voi lukea missä päin maailmaa tahansa. Kätevästi digilehteä lukemaan pääsee lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta. Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Tilaa lehti täältä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi