Ilkka Korpi odottaa innolla, että saa täyden tallin huippusukuisia varsoja työn alle Vermossa.
Ilkka Korpi odottaa innolla, että saa täyden tallin huippusukuisia varsoja työn alle Vermossa.Kuva: Anu Leppänen

Ilkka Korvelle uusi pesti – ”Oli aikaa miettiä, mitä rupeaa isona tekemään”

Ilkka Korpi alkaa syyskuun alusta lähtien valmentaa veljensä Pekka Korven varsoja Vermossa.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun hän tekee töitä Pekalle.

”Menin jo 80-luvun alussa BWT:lle ja olin siellä yli kymmenen vuotta. Sen jälkeenkin olin jossain välissä Pekalla Vermossa, joten tämä taitaa olla nyt kolmas kerta”, Ilkka Korpi laskee.

Viimeksi hän valmensi töikseen hevosia Journey Stablella Ruotsissa.

”Sitten loukkasin käteni, ja olin kahdeksan kuukautta sairaslomalla. Oli aikaa miettiä, mitä rupeaa isona tekemään”, Ilkka Korpi sanoo.

”Mietin välillä omankin tallin aloittamista uudelleen, mutta luovuin siitä. On vaikea sanoa, mihin maailma on nyt menossa.”

”Tämä on varmuudella tosi mielenkiintoinen työ, kun on talli täynnä huippusukuisia varsoja”, Ilkka lisää.

Viime aikoina häntä on nähty jonkin verran ajamassa kilpaakin.

”Sitä on tarkoitus jatkaa mahdollisimman paljon – sen mukaan tietysti, miten hevosia riittää”, Ilkka Korpi ilmoittaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi