Venicen toista peräkkäistä Suur-Hollola-voittoa juhlittiin joukolla. Heikki Korhonen käytti pystin Lahdessa vain kääntymässä. Kuva: Roosa Lindholm
Venicen toista peräkkäistä Suur-Hollola-voittoa juhlittiin joukolla. Heikki Korhonen käytti pystin Lahdessa vain kääntymässä. Kuva: Roosa Lindholm

Ilmiömäinen, uskomaton Venice!

Hevosurheilu-lehden perjantainumeron kannessa komeilee Suur-Hollola-ajon vertaansa vailla oleva jättipokaali ja sen takana vertaansa vailla oleva huipputamma Venice. Venicen omistaja Heikki Korhonen osallistui auliisti kuvausjärjestelyihin.

"Kiitos, siitä tuli todella paljon tykkäyksiä Facebookissa, kun jaoin sen", Korhonen kiitteli kansikuvaa ennen kisaa tallialueella.

Kuvasta tuli ennakoiva. Heikki Korhonen luovutti pokaalin takaisin Lahden raviradalle vain hetkeksi. Venice voitti ansaitusti toisen Suur-Hollola-ajonsa Mika Forssin päämäärätietoisen ajon päätteeksi.

"Kun auto irtosi, näki heti, että päästään sellaista vauhtia kuin haluan. Sanoin Jannelle (Soronen), että tästä ajetaan, kävi miten kävi", Forss kertasi haastattelussa.

Elian Webiä ohjastanut Soronen otti keskustelun päätteeksi hevostaan hieman kiinni, ja Tuomas Korvenojan ajama Jonesy eteni Venicen ulkopuolelle. Se kesti siitä urheana työmiehenä toiseksi ennen Elian Webiä. Eniten jossiteltavaa jäi Iikka Nurmosen ohjastamalle, hyvävoimaisen näköiselle Midnight Hourille, jolle ei löytynyt lopussa kirikaistaa.

"Tämä vuosi ajetaan, sitten mietitään oritta. Tämä on taputeltu", Heikki Korhonen summasi Venice-tamman hienoa uraa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi