Elian Web lähtee kirkastamaan toissa vuoden kakkos- ja vuoden 2017 kolmossijaansa Suur-Hollola-ajoon reilun viikon päästä.

Elian Web sai vajaat kaksi viikkoa sitten todellisen tyhjennysharjoituksen Oslo Grand Prix’ssä, missä se joutui avaamaan kierroksen keulassa 07:n pintaan. Tuloksena oli täydellä matkalla ymmärrettävästi väsyminen.

Tänään sen vahvistettiin juoksevan seuraavan kerran Suur-Hollola-ajossa.

”Oslon jälkeen on ajettu vain hissukseen, mutta hyvältä hevonen kotona tuntuu. Suur-Hollola sopi tässä tilanteessa paremmin kuin Kymi GP, kun siihen tuli viikkoa pidempi starttiväli”, Janne Soronen taustatiimistä vertaa.

“Ainoa, mikä pikkuisen mietitytti, on kilpailusysteemi. Mutta kun jaloissa ei ole ollut nyt moneen vuoteen mitään sanomista, uskallettiin hyvin ilmoittaa. Kahdesti on oltu aikaisemmin mukana samalla systeemillä, ja molemmilla kerroilla Eetu on toiseen starttiin vain parantanut.”

Kuskipolitiikkakin on jo selvillä.

Jomppe (Kontio) ajaa ainakin finaalin, jos siihen päästään. Jos hän tulee Lahteen jo lauantaina, hän ajaa myös välierän, muussa tapauksessa minä ajan lauantaina”, Soronen kertoo.

Suur-Hollola-ravit ajetaan Lahdessa 3.-5. heinäkuuta. Raveihin voidaan ottaa yleisöä noin 1500 henkeä.

Tietoa Suur-Hollola-ravien lipunmyynnistä