Aiemmin Kaisa Toivosen valmennuksessa kilpaillut I'm Just A Sund siirtyi Henna Ikosen talliin.
Aiemmin Kaisa Toivosen valmennuksessa kilpaillut I'm Just A Sund siirtyi Henna Ikosen talliin.

I’m Just A Sund vaihtoi valmentajaa

Vastoinkäymisistä kärsinyt I’m Just A Sund hakee uutta virtaa uusista käsistä.

Kaisa Toivosen valmennuksessa useamman vuoden kilpaillut I’m Just A Sund 10,9aly on siirtynyt Forssan Pilvenmäelle Henna Ikosen valmennukseen. Vaihdoksen taustalla ei ole mitään dramaattista, mutta omistajan mukaan vaivoista kärsinyt hevonen kaipaa muutosta.

”Hevosen pitäisi saada toipua ja kerätä itseään, kun sillä on ollut kaikenlaista vaivaa viimeisen kahden vuoden aikana”, I’m Just A Sundin omistavan Totochampions Stablen takaa löytyvä Janne Mäenpää kertoo. ”Ensin sillä todettiin mykoplasma, johon se sai kovan lääkityksen. Siitä selvittyään iski suolistosairaus. Sen jälkeen alkoi vielä kurkku oireilla, henki ei oikein kulje. Nyt se pääsi toiseen paikkaan lepuuttamaan itseään. Kaisa on tehnyt oikein hyvää työtä sen kanssa, mistään sellaisesta ei ole kyse.”

Uusi valmentaja löytyi yhteisen ystävän kautta.

Rocket Zet oli Ranskassa Satu Liitiäisellä. He ovat Hennan kanssa ystäviä, ja Satu suositteli, että siellä olisi hyvä paikka. Aluksi ajattelin viedä sen Lappiin, mutta sitten tuli tällainen ehdotus, kun tiedustelin paikkoja.”

I’m Just A Sund tiedetään varsin hyväluokkaiseksi menijäksi kaiken ollessa kohdallaan. Kahden vuoden takainen L. Fabritius Memorialin voittojuoksu lienee paras osoitus hevosen kyvyistä. Lähdössä taakse jäi muun muassa Workout Wonder.

Mäenpää toivoo, että urallaan yli 90 000 euroa tienannut hevonen nähtäisiin kilparadoilla taas ensi vuonna.

”Jaloissa sillä ei ole mitään ongelmaa, mutta aina kun on yhdestä ongelmasta päästy, on seuraava ollut edessä. Kyllä tässä täytyy yrittää vielä. Uskoa hevoseen löytyy edelleen.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi