Hyvään syyskuntoon noussut Einstein Sisu on yksi Jani Punkkisen Ruotsiin lähtijöistä.
Hyvään syyskuntoon noussut Einstein Sisu on yksi Jani Punkkisen Ruotsiin lähtijöistä.Kuva: Anu Leppänen

Jani Punkkisen Ruotsin seikkailu lähenee – joukkuekin alkaa olla jo koossa

Jani Punkkinen on järjestänyt omat ja tallinsa asiat niin, että ellei korona aiheuta yllätyksiä, hän lähtee marras-joulukuun vaihteessa kilpailuturneelle Ruotsiin.

Alamäen Markon kanssa sovittiin, että Sisulta on silloin 7 hevosen talli käytössä. Pärjäämään tietysti lähdetään, muttei hampaat irvessä. Ollaan kuukausi kerrallaan ja ehkä helmi-maaliskuulle asti, jos menestystä tulee”, Jani Punkkinen tiivistää suunnitelmansa.

”Pieni varaus täytyy tietysti näinä aikoina jättää yllätyksille, mutta asiat on ainakin järjestetty niin, että marraskuun lopulla pystytään lähtemään. 1-2-vuotiaat varsat ja siitostamma on laitettu muualle, varsat Utalan Juhalle ja Henttosen Ollille.”

Hevosia on nyt tallissa viisi. Uusimmat tulokkaat ovat Chevy To Levy ja hyvin Juha Utalalta aloittanut 4-vuotias General Moneymaker.

”General Moneymaker on iso ja pitkäjalkainen ja silläkin lailla myöhäinen, mutta myös vilkas ja keskittyi huonosti. Se lähti Juhalle, jotta sitä pystyttiin ajamaan porukassa, ja aloittikin Juhalta, kun meillä oli silloin talli täynnä. Juha teki täydellistä työtä, ja nyt ori palasi kotiin”, Jani Punkkinen kertoo.

”Chevy To Levy taas vaihdettiin Salmelan Petrin kanssa päittäin Konepalvelu Erkcon toiseen hevoseen Gangster Mearasiin. Minulla on sellainen periaate, että jos menee kuukausi tai maksimissaan kaksi, ettei hevonen ala tuntua siltä kuin toivoisin, joku muu saa kokeilla sillä. En halua huijata itseäni enkä omistajaa.”

Myös samaan aikaan Gangster Mearasin kanssa kesällä tullut Italian Boko jätti jo tallin.

”Se saattoi treenata hyvin kerran tai kaksi, mutta meni sitten taas nihkeästi. Mietittiin, että sekin ehkä tarvitsi porukassa ajoa. Se meni Utalan Juhalle, ja mitä ihan viimeksi juteltiin, niin nyt siinä on alkanut olla jo tekemisen meininkiä.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi