Jokimaan toimitusjohtaja Tomi Himanka palailee tauon jälkeen työpöytänsä ääreen. Opintovapaa päättyy huomenna.

Himanka tavoitettiin tänään kirjastosta tekemässä vielä viimeisiä hienosäätöjä Vaasan yliopistoon työstämäänsä talousoikeuden kandidaatin tutkintoon. Tutkielma on nimeltään Rahapelien markkinointi ja rajoitukset.

”Lainsäädäntö on muuttunut, mutta ravipelejä myyvät tavalliset kaduntallaajat ja monissa raveissa talkoolaiset. Kaikki toimijat eivät mitenkään voi olla tietoisia nykylain rajoituksista. Tämä tarkoittaa sitä, että lakia varmaan tullaan rikkomaan. En usko, että valvontaviranomaiset siihen puuttuvat”, Himanka kiteyttää tutkimustuloksia.

”Esimerkiksi jossain Kannuksen raveissa ei voi olettaa, että selostaja tai totomyyjä tietää, millä sanoilla ja kelle peliä saa tarjota.”

Himanka sanoo opintovapaan tarkoituksena olleen ennen kaikkea itsensä sivistäminen, mutta jakso on antanut eväitä myös leipätyöhön.

”Raviradat ajetaan hankintalain piiriin, ja siihen olen saanut uutta informaatiota. Miksen myös ravipelien markkinointiin.”

Mikko Korpela on tuurannut toimitusjohtajaa tähän asti, ja hän työskentelee yhtä aikaa Himangan kanssa vielä seuraavat kaksi viikkoa.

”Tässä joutuu päivittämään itsensä nykytilanteeseen”, Tomi Himanka viittaa vuoden alussa tapahtuneeseen peliyhtiöiden yhdistymiseen.

”Ennen pelituotot tulivat viikoittain, nyt tasaerinä ministeriöstä. Vaikka ennustettavuuden pitäisi parantua huomattavasti, näin ensimmäisenä vuonna on varmasti paljon kysymyksiä. Miten esimerkiksi Suur-Hollola käyttäytyy uudessa rahanjakomallissa?”

Jokimaalla on tapana käynnistää yhteistyökumppanien hankinta Suur-Hollolaan huhtikuussa. Siihen junaan Himanka ehtii mainiosti. Tapahtumamarkkinoinnin ovat aloittaneet jo Elian Webin ja Shadow Woodlandin taustajoukot, jotka ovat ilmoittaneet kisan hevostensa päätähtäimeksi.