Jontte Boyta ei nähdä keskiviikkona Vermon Derbykarsinnoissa.
Jontte Boyta ei nähdä keskiviikkona Vermon Derbykarsinnoissa.Kuva: Totofoto

Jontte Boy jää pois Derbystä

Tuomas Korvenoja ei ollut tyytyväinen Jontte Boyn viimeistelyharjoituksiin ja teki kovan päätöksen jättää se pois kauden pääkilpailusta.

Ongelmat alkoivat noin kuukausi sitten.

"Annoin hevosen huilata kunnolla Halmstadin jälkeen", Tuomas Korvenoja alusti. "Noin kuukausi alkoi ravissa ilmetä ongelmia. Vasen takajalka ei ollut kunnolla mukana. Se lämpeni kyllä ajon myötä, muttei tarpeeksi hyväksi."

"Hevosta on tutkittu paljon, ja ongelmat on paikallistettu ristiselkään. Ne ovat issiastyyppisiä. Vaikea sanoa, linkittyvätkö ne alle odotusten menneeseen alkukauteen. Se on niitä kysymyksiä, mitä me ei tiedetä."

"Viime perjantaina ajoin 20-vauhtisen hiitin, ja hevosessa ei ollut oikeaa spirittiä. Tänä maanantaina kotona hevonen oli parempi, mikä on positiivista, muttei vieläkään riittävän hyvä, että sillä viittisi lähteä tällaiseen kisaan. Se ei olisi oikein hevosta kohtaan", Tuomas painotti.

"Meillä on nyt pieniä ongelmia, ja ne on saatava pois tieltä ennen kuin jatketaan. Sitten kun ongelmat on voitettu, katsotaan missä ollaan ja mitä kalenteri näyttää."

Derbykarsinnat ajetaan tänä keskiviikkona Vermossa kello 18.30 alkaen. Jontte Boyn poisjäännin myötä suurimmaksi suosikiksi nousi EL Catwalk.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi