Erkki-Pekka Mäkinen ja Al E.Gador Zet ovat viivalla heti taas välipäivinä 27.12. Turussa. Arkistokuva: Hanna Laakso.
Erkki-Pekka Mäkinen ja Al E.Gador Zet ovat viivalla heti taas välipäivinä 27.12. Turussa. Arkistokuva: Hanna Laakso.

Joulu saapuu jokaiselle

Erkki-Pekka Mäkisen perheessä joulu sujuu perinteisellä kaavalla. Jouluun kuuluu myös hevosten ja tallin hoito, sillä ”tallista se ensimmäinen joulukin lähti”. Bella Varjosella työntekijät ovat kolme päivää lomalla ja oma väkikin ottaa rennommin. Joululahja tuli jo etukäteen.

Joulua edeltävällä viikolla Erkki-Pekka Mäkisen hevoset starttailivat ahkerasti, ja perjantain reissu Poriin oli täydellinen suoritus sekä Vixpress Lin että Belmerin voittaessa lähtönsä.

”Kyllä tässä hiukan jouluvalmistelut kärsii, kun joka päivä ollaan jossain ajamassa kilpaa”, Mäkinen miettii. ”Mutta toisaalta joulu menee äkkiä sellaiseksi hässäkäksi. Että on se vähän tarkoituksellistakin, ettei turhaan ruveta hössöttämään ylimääräisiä. Yritetään pitää joulussa se pohjimmainen asia, eikä päästetä markkinavoimia liikaa hyörimään ympärillä. Jokaisella joulu on siellä omassa sydämessä.”

Itse jouluaatto sujuu samalla tutulla tavalla kuin tuhansissa suomalaiskodeissa.

”Ihan se menee sen normaalikaavan mukaan. Jouluaattona perhe kokoontuu, syödään ja saunotaan ja vietetään jouluaattoiltaa ihan kaikessa rauhassa. Lapset ovat kuusi, 15 ja 21, ja kyllä se noiden lasten myötä aina joulu tulee aikuisellekin.”

Hevosten arki jatkuu jalosta juhlasta huolimatta melko tavallisena. Tapaninpäivänä Mäkisellä on yksi valmennettava viivalla Jyväskylässä.

”Olen kyllä reeniohjelmaa aika normaalisti vienyt lävitse, mutta sellaista kivaa jouluista on hevosillekin mukava laittaa. Talliin on viety joulukuusi, ja illalla käydään antamassa joulukaurat, mutta aika lailla hevoset elää normaalia elämää. Tallistahan se kaikki on lähtenyt, koko joulu. Että kyllä se talli on kaiken keskipiste, aina, oli juhannus taikka joulu”, Mäkinen nauraa hersyvään tapaansa.


Bella Varjosen joululahja on jo käytössä

Bella Varjosen Varjotallilla joulunpyhät sujuvat tänä vuonna poikkeuksellisen rauhallisesti.

”Maanantaina ajoimme kaikki hevoset kovalla urakalla, ja ne rokotettiin myös. Meillä on nyt harvinaisesti kolme päivää hevosilla vapaata, vasta perjantaina palataan takaisin tavalliseen arkeen”, Varjonen kertoo. ”Henkilökunta saa viettää kolme päivää vapaata ja me olemme 15-vuotiaan Aaro-poikani kanssa tallilla semmoisina puolityöntekijöinä, mutta varsinaiset joulutyöntekijät on erikseen.”

Varjosen ja Aaron jouluaatto sujuu siis osittain tallihommissa.

”Niiden jälkeen pikkuhiljaa hiljennytään, käydään saunassa ja paljuilemassa. Sitten menemme naapuriin jouluillalliselle. Joulupäivänä on myös osittain töitä, hevosten ruokkimista ja semmoista, mutta käymme myös äitini luona syömässä. Tapaninpäivänä meillä onkin sitten ratsastuskoulun puitteissa tapaninmaastoja.”

Hevosten tallia ei Varjotallilla pueta jouluun, sillä hevoset rakastavat rutiineja.

”Vaikka joulukuuset on hirmuihania, ja joskus niitä tuotiin talliinkin, niin aina on joukossa joku hevonen joka pelkää niitä. Joten turvallisuussyistä ollaan jätetty kaikki semmoiset pois. Yritetään mennä hevosten kanssa ihan normaalisti ja rutiininomaisesti.”

Joulupukilta Bella ja Aaro saivat tänä jouluna lahjan jo etukäteen, tosin itse pukkia avustaen.

”Meillä ei ole isoja lahjaperinteitä, aina yksi lahja ostetaan ja se on joku hyödyllinen. Tänä vuonna ostettiin itsellemme trukki joululahjaksi. Edesmenneeltä mieheltäni jäi metallipaja, ja poika siinä puuhastelee kaikenlaista, niin trukilla saa siirrettyä tavaraa ja tarvittaessa tallillakin. Se oli nyt meidän hieno yhteinen joululahja.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi