Hevosurheilu toivottaa hyvää joulua! Kannen kuva: Anu Leppänen.
Hevosurheilu toivottaa hyvää joulua! Kannen kuva: Anu Leppänen.

Joulun aikaa rauhaisaa

Hevosurheilun suuri joulunumero vie lukijat syvälle suomenhevosten historiaan Pernasaaren koulukodin ja Mauno Marttilan, 83, kautta. Hän kertoo Harri Lindin elämänmakuisessa jutussa elämästään ja hevosista sen varrelta. Perinteiseen tapaan joulun Hevosurheilu on tuhti lukupaketti, jossa riittää luettavaa aina tapaniin asti.

Hevosurheilun perjantainumero kannattaa tavata tavallistakin tarkemmin, sillä hevosihmiset ja -yhteisöt kautta maan välittävät sen kautta joulutervehdyksensä asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen.

Pernasaaren koulukoti on merkinnyt paljon suomalaiselle raviurheilulle. Vuonna 1931 perustetussa laitoksessa oli aina kasvatettu hevosia, mutta varsinainen juoksijajalostus käynnistyi vasta Mauno Marttilan myötä. Elettiin maatalouden murrosta, jossa hevosen merkitys työkäytössä väheni, lähes poistui. Tämän Marttila ymmärsi.

”Sanoin johtajalle, että mitä me tänne noita työhevosia kootaan, ei niillä ole enää paljon käyttöä”, hän kertoo. ”Ne tilan työt mitä tehdään, voidaan tehdä niillä hevosilla mitä jo oli, eikä niitä kannattanut enää enempää teettää, kun ei kukaan niitä kuitenkaan osta.”

Marttila sai vuonna 1964 luvan hankkia tilalle juoksijasukuisen siitostamman. Hän tunsi pohjanmaalaiset hevossuvut tarkkaan ja oli niihin mieltynyt. Niinpä valinta osui vuonna 1951 syntyneeseen Eri-Puluun, ja jatko on suomalaista ravihistoriaa.

Eri-Pulusta huolimatta merkittävin Pernasaaressa vaikuttanut hevonen on eittämättä Vokker. Se ei ole siellä syntynyt, mutta päätyi sinne, kun Lapinjärven alkoholistihuoltolassa lopetettiin toiminta.

”Menin hakemaan sieltä kolmea lämminveristä”, Mauno Marttila kertoo. ”Paikan päällä tilanhoitaja Salokangas sanoi, että vie tuo kaksivuotias suomenorikin, hän on sitä 800 markalla kaupannut laitumelta, eikä se ole kenellekään kelvannut. Jos olisin jättänyt sen kyydistä, niin Suomessa olisi nyt paljon vähemmän hyviä hevosia. Teuraaksi se varsa olisi varmaan päätynyt.”

Miten Marttila päätyi Pernasaareen töihin? Mikä on hänen elämänsä hevonen? Mitä oppeja maajoukkueratsastaja Pauliina Swindells on saanut isoisältään? Perjantain Hevosurheilu kertoo.

Poliisihevonen Poke palkittiin kymmenestä virkavuodestaan ja onpa se valittu myös kuukauden työntekijäksi aiemmin tänä vuonna. Hevosurheilu tutustuu Pokeen ja sen nimikkoratsastajaan Jenni Ahomäkeen.

Uutisissa kerromme taustaa varsojen influenssarokotusohjelman muuttumisesta. Ratsastuksessa käymme ponikuningatar Kirsi Lehtosen luona. Lehtonen on tuonut Suomeen kaikkiaan parituhatta ponia ja nyt alkaa olla jäähdyttelyn aika.

Menestys ponien kanssa vuosien saatossa on ollut vähintään mittavaa. Lehtonen kertoo juuri laittaneensa kiertoon yli 200 pokaalia ja 1300 ruusuketta.

”Tärkeimmät jätin vielä oman kaapin päälle. Kansallinen poninäyttelyn Best In Show me on voitettu 25 kertaa neljästäkymmenestä”, hän myhäilee. Hevosurheilu kertoo Lehtosen elämäntyöstä ja Kotimäen kasvateista laajassa lähikuvassa.

Hevosurheilu toivottaa lukijoilleen rauhallista joulunaikaa! Seuraavan kerran Hevosurheilu ilmestyy ensi viikon perjantaina 27.12. kaksoisnumerona.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digituotteena.

Hevosurheilun 95-vuotisjuhlavuoden ja 7 oikein -lehden 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi digilehti sisältyy tilauksiin. Kaikki tilaajat saavat sen kaupan päälle. Digilehden voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi