Juha Puhtimäen pesiskausi pyörähtää käyntiin toukokuun lopulla. Ravikausi koki notkahduksen, kun Invasion Birdland jouduttiin lopettamaan. Kuva: AL
Juha Puhtimäen pesiskausi pyörähtää käyntiin toukokuun lopulla. Ravikausi koki notkahduksen, kun Invasion Birdland jouduttiin lopettamaan. Kuva: AL

Juha Puhtimäen kimppahevonen loukkaantui pahoin treenilenkillä – ”Näin heti, ettei mitään ole tehtävissä”

Raviurheilu näytti viime viikolla pesäpalloilija Juha Puhtimäelle jälleen nurjan puolensa.

Manse PP:n riveissä pesäpalloa pelaavan Juha Puhtimäen osaomistama Invasion Birdland oli viime keskiviikkona tavanomaisella treenilenkillään Ylöjärven maastoissa, kun se säikähti jotain ja alkoi potkia kärryjä. Se sai aisan jalkojensa väliin niin, että kärryt heittivät ympäri.

Martti (Ropponen) oli hetken aikaa pystynyt roikkumaan toisessa ohjassa, mutta sitten vauhti oli vain kiihtynyt ja hevonen päässyt karkuun. Iivari oli ilmeisesti yrittänyt hypätä hiekkamontun lähellä olevan rautapuomin ylitse. Siltä meni siinä jalka poikki polven yläpuolelta”, Puhtimäki kertaa.

Hän oli itse juuri saapunut kotiin treeneistä, mutta hyppäsi nopeasti autoon ja ajoi tallille katsomaan tilannetta.

”Näin heti hevosesta, ettei mitään ole tehtävissä. Odoteltiin hetken aikaa eläinlääkäriä paikalle, ja siihen loppui Iivarin matka.”

13 starttia juosseelle Invasion Birdlandille, 15,3ake, oli jo ladattu vähän odotuksia, sillä sen talvi oli sujunut hyvin, ja hevonen voimistunut ja rauhoittunut. Ensimmäinen startti tauolta tuotti kolmossijan, ja edellisessä lähdössä menohaluja oli vähän liiankin kanssa.

”Se jäi nyt kääntämättömäksi kortiksi. Totta kai, kun hevonen on Brillantissimesta, odotuksia on.”

”Iivari ei päässyt hirveästi radalla hurmaamaan, mutta kun seuraat hevosta koko ajan sen vierellä ja opit tuntemaan sen paremmin, kyllä se jäljen jättää”, Puhtimäki huokaa.

Invasion Birdlandissa oli mukana myös ensikertalaisia hevosenomistajia. Heille Puhtimäki on jo tarjonnut tilalle osuutta Johnny Flamesta tai vaihtoehtoisesti 2-vuotiaan varsan kimpasta.

”Että näkisivät, ettei se hevosenomistaminen näin julmaa ole”, Puhtimäki miettii.

Erikoinen yksityiskohta yhdistää Invasion Birdlandia ja Juha Puhtimäkeä, sillä hevosen ainoa voitto on viime vuoden helmikuulta, tismalleen samalta päivältä, jolloin Puhtimäki ajoi kohtalokkaasti ulos tieltä raveista tullessaan. Kyydissä ollut hevonen jouduttiin lopettamaan kolaripaikalla.

”Vaikka välillä hevosurheilussa vaikeaa, jaksan uskoa siihen. Välillä olen kysynyt itseltäni, että miksi sä Juha kidutat itseäsi tämän lajin kanssa, mutta tänään taas kun kävi ajamassa Johnnylla lenkin, tulin niin hyvällä tuulella pois. Se on mun juttu, saan siitä samalla terapian ja kiksit.”

Johnny Flame starttaa torstaina Jyväskylässä, ja pesunkestäväksi hevosmieheksi sukeutunut Puhtimäki tuo sen lähtöön toiveikkaana.

”Se on todella paljon parempi kuin on ollut vähään aikaan. Viime sijoitus hämää paljon, itse ryssin sen laukalle alkuun. Se tuli tosi hyvällä paineella maaliin asti. Minulla on itselläni paljon odotuksia nyt, kun saatiin hyvä paikka. Matias Salon hevoselle (Global Withdraw) ei siinä lähdössä tietenkään kukaan pärjää.”

Puhtimäki tuntee surun keskellä iloa myös lukuisista kannustusviesteistä, joita on saanut hevosen menetyksen jälkeen.

”Näkee taas sen voiman ja välittämisen, mikä ihmisissä asuu. Ei ole väliä, onko pesäpalloihminen vai ravi-ihminen. Osanottoviestejä on tullut kaikilta.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi