Kannen kuvassa Pekka Lillbacka ja kolmevuotias kylmäveriori Waxen. Kuva: Jussi Lähde.
Kannen kuvassa Pekka Lillbacka ja kolmevuotias kylmäveriori Waxen. Kuva: Jussi Lähde.

Juhannuksen kaksoisnumero: Vitter valmis Nordic Kingiin

Jos on juhannus on kesäravien kulta-aikaa, on joukossa jotain hopeistakin. Nimittäin upouudella Powerparkin raviradalla ajettavan Nordic Kingin voittajahevosen kasvattajan saama Atom Vinterin voittama kiertopalkinto.

Pohjolan mestarin kasvattajan nimi voi hyvinkin olla Seppo Suuronen, Vitterin kasvattaja. Hevosurheilu tapasi Vitterin päivänä, jolloin SE-ori nautti Tuula Pursiaisen hieronnasta. Vitterillä on suuri ego, niin väittää Pursiainen.

”Kun hevosella on itseluottamus kohdallaan, sen ei tarvitse kouhkata. Niinhän se on ihmisissä ja koirissakin. Epävarmat yksilöt pitävät itsestään melua”, Pursiainen sanoo.

Vitter on paitsi nykyhetken, myös potentiaalinen tulevaisuuden tähti. Keskiviikon kaksoisnumero avaa Kuukauden henkilön Pekka Lillbackan ajatuksia Nordic Kingin lähitulevaisuudesta. Takana on iso työ uuden radan rakennuttamisessa, mutta Lillbackan mukaan alue ei ole varsinaisesti ikinä valmis.

”Sitä pitää kehittää aina”, lauantain Toto76-ravit isännöivä Lillbacka sanoo.

Entä mitä ajatus- ja toimintamallia noudattavat Kaisa Tupamäki-Kukkamo ja Vesa Kukkamo Stall Blombackessa?

”Valmennettavilla muistutan jatkuvasti, että itseensä pitää uskoa ja olla nöyrä. Kyllä ahkeruudesta palkitaan jossakin kohtaa”, sanoo puolestaan Tomas Kiviranta. Hän on 145-tasolla kilpaileva esteratsastaja, ratamestari ja valmentaja. Lähikuva Kivirannasta on luettavissa ratsastusliitteestä.

Hevosurheilun kaksoisnumero palvelee tuhdilla paketilla vihjeitä ja lähtölistoja. 56-sivuisesta tuplanumerosta löytyvät vihjepaketit keskiviikosta keskiviikkoon, mukana 65-vinkit Vermoon, Kokemäelle ja jälleen ensi viikoksi Vermoon.

Tilaa Hevosurheilu kotiisi.

Tai osta näköislehti.

Ensi viikolla Hevosurheilu ilmestyy normaalisti kahdesti, keskiviikkona ja perjantaina.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi