Kuva Juicemanin ja Veli-Pekka Toivasen ylivoimavoitosta Finlandia-päivänä Vermossa ajetussa haastajadivisioonassa.
Kuva Juicemanin ja Veli-Pekka Toivasen ylivoimavoitosta Finlandia-päivänä Vermossa ajetussa haastajadivisioonassa.Kuva: Roosa Lindholm

Juiceman siirtyi Harri Koivuselle

Osaomistaja Ville Pakkanen kertoo, että 6-vuotias ruuna muutti Koivusen talliin Metsämäkeen eilen torstaina.

Hevosen aiemmasta valmentajasta Tom Erikssonista Pakkanen ei löydä moitittavaa.

"Hoidossa ja valmennuksessa siellä ei ollut sinänsä mitään vikaa. Harrin ja Ollin kautta meidän olisi tarkoitus päästä syksyn mittaan koettamaan kilpailuja myös Ruotsissa. Ympyrä sulkeutuu, Koivuseltahan Juiceman uransa aikanaan oikeastaan aloitti", Ville Pakkanen sanoo.

Juiceman kävi läpi jalkaoperaation ja kuntoutuksen vuonna 2016, minkä jälkeen se lähti Veli-Pekka Toivaselle Ruotsiin. Hevonen muutti Toivasen mukana Suomeen tämän vuoden keväällä. Erikssonille Juiceman meni Toivasen jättäytyessä omien terveysongelmiensa vuoksi taustalle valmennustyöstä.

Tällä kaudella erittäin vakuuttavia esityksiä väläyttänyt Juiceman on startannut 17 kertaa ja voittanut kuudesti. Hevonen on tienannut kuluvan vuoden aikana yli 32 000 euroa ja juoksi kesällä ennätyksensä 11,2aly.

"Se tuntuu nyt hienolta, että tehtiin silloin päätös jalkaoperaatiosta. Hevonen on kestänyt ja mennyt vieläpä noin hienosti", omistaja Pakkanen sanoo.

Voittoja ja sijoituksia on ropissut, mutta omistaja manaa hevosen huonoa arpaonnea rata-arvonnoissa.

"Meitä ei ole kyllä nyt Hippoksen kone suosinut sitten yhtään. Soisin, että hevonen pääsisi joskus vähän helpommalla, mutta minkä sille voi", Pakkanen naurahtaa.

"Paha sanoa, mihin asti sen rahkeet vielä riittävät. Se on hevonen, jolle käy matka kuin matka ja paikka kuin paikka. Ja on äärettömän kiltti, vaikka minä en ole oikea ihminen sitä sanomaan, kun joskus vaan silitän vähän turvasta."

Ville Pakkanen kertoo, että Juiceman startannee seuraavaksi Turun Toto76-kierroksella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi