Hollolalainen Olli-Pekka Holopainen voitti vuoden 2019 Salamakypärät-kilpailusarjan.
Hollolalainen Olli-Pekka Holopainen voitti vuoden 2019 Salamakypärät-kilpailusarjan.Kuva: Anu Leppänen

Juniorikypärät toteutuvat, Salamakypärien osalähdössä epävarmuutta

Juniorikypärät pääsevät kilpailemaan suunnitellusti, ja Salamakypärille on suunnitteilla yksi osalähtö lisää. 

Salamakypärät-kilpailusarjan oli tarkoitus alkaa huhtikuun 8. päivä Vermossa, mutta ravien keskeytymisen vuoksi aloitus on viivästynyt. Tavallisesti sarjassa on 12 osalähtöä, mutta poikkeustilanteesta johtuen huhti-toukokuulta jäi kolme osalähtöä ajamatta. Suomen Hippoksen markkinointi- ja tapahtumakoordinaattori Hanna Närhinen kertoo, että osalähtöjä pyritään kuitenkin ajamaan 10 eli yksi enemmän kuin kilpailukalenterissa tällä hetkellä on, mutta aika ja paikka eivät vielä ole varmistuneet.

”Hippoksen hallitus ei ole vielä käsitellyt kesäkuun lisäravipäiviä, joten vielä ei ole tietoa millä radoilla ja milloin näitä mahdollisia lisäpäiviä on. Tuo kymmenes Salamakypärien osalähtö on yrityksenä ja tarkoituksena saada järjestymään, mutta kaksi osalähtöä tosiaan jäävät joka tapauksessa kokonaan ajamatta.”

Kauden ensimmäinen Salamakypärät-osalähtö ajetaan Härmän Powerparkissa 19. kesäkuuta, ellei työn alla olevalle kymmenennelle osalähdölle löydy paikkaa sitä ennen.

Juniorikypärät-kilpailusarja alkaa suunnitelmien mukaan 15. kesäkuuta Turun Metsämäessä. Sarjassa on kuusi osalähtöä.

Molempien kilpailusarjojen viimeinen osalähtö ajetaan 7. marraskuuta Lahdessa. Osa tämän kauden ajalle suunnitellusta koulutuksesta toteutetaan etänä verkkokoulutuksena. Opintomatka Ruotsiin ei todennäköisesti toteudu.

13-17-vuotiaiden poniharrastajien leirimuotoinen Poniakatemia on tältä vuodelta peruttu jo aiemmin. Se oli tarkoitus järjestää 1.-5. kesäkuuta. Tälle vuodelle Poniakatemiaan valitut saavat kuitenkin osallistua ensi vuoden leiriin.

”Mikäli valituista joku ei pääse ensi vuonna, tilalle valitaan joku tänä vuonna Poniakatemiaan hakeneista”, kertoo Närhinen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi