Jyrki Korhonen tutkailemassa kuninkaallisia pokaaleja.
Jyrki Korhonen tutkailemassa kuninkaallisia pokaaleja.Kuva: Hanna Laakso

Jyrki Korhonen haluaa pojan kotiin

Hallitsevan kuninkaan valmentaja Jyrki Korhonen lähtee Joensuuhun Köppisen kanssa hakemaan kuninkuuspokaalia takaisin kotiin. 

"Sillä on edelleen paikka siellä hyllyssä, ei olla laitettu sen tilalle mitään", Korhonen sanoo.

Korhosen mukaan Köppisen viime hetken valmistelut ovat sujuneet hyvin. Hevosen vatsaongelmia on hoidettu, ja ne tuntuvat nyt jääneen taakse.

"Valmistautuminen viivästyi tuon mahaongelman vuoksi, treeniä piti tiivistää jo aiemmin, mutta kun se sai siihen lääkityksen, ei viitsinyt rasittaa sitten", Korhonen sanoo.

"Meidän kohdalla parantuminen tapahtui kreivin aikaan."

Pahimmista vastustajista Korhonen mainitsee Jokivarren Kunkun, Suivikkaan ja Vieskerin Valon.

"Jokivarren Kunkusta ei vielä tiedä, miten se sen viimeisen matkan suorittaa. Suivikas varmaan tasaisuudellaan menee kyllä jokaisen hyvin. Vieskerin Valo voi olla vahva jyrä siinä viimeisellä matkalla."

"Ensimmäiselle matkalle paikka kolme on meille hyvä. Mielenkiintoinen kisa kyllä tulee olemaan jo se ensimmäinen, luotan kyllä omaani siinä", Korhonen sanoo.

Köppinen matkustaa Joensuuhun perjantaina, ja kotoa sen matkustuskaveriksi lähtee sunnuntaina startissa oleva ruuna Turparulla. Korhoset yöpyvät Hepokankaan tilalla, samassa paikassa hevosten kanssa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi