Hollolalainen valmentaja-ohjastaja Juha Utala jää perjantaina sairauslomalle.

Utalalta leikataan napa- ja nivustyrät, minkä vuoksi hän joutuu olemaan levossa kaksi viikkoa. Tyrät eivät ole vielä aiheuttaneet ongelmia valmentajalle, mutta ne kasvavat koko ajan ja saattavat nopeasti pahentua.

”Kaikilla ravimiehillä on nivustyrä”, Utala letkauttaa. “Minulla nuo ovat olleet jo hetken, mutta eivät ne kauheasti ole vaivanneet. Nyt ne on hyvä ottaa pois, kun T75-kierrokset käydään pohjoisempana, ja ennen kuin ne pahenevat.”

Tyräoperaation jälkeen ei  saa ponnistella. Utala kertoo, että reilu viikko on leikkauskohtien annettava tasoittua. Tallin valmennukseen ja hevosten startteihin asia ei vaikuta.

”Siellä on terävät naiset hoitamassa työt, ei tämä meidän sota yhtä miestä kaipaa. Päinvastoin, voi mennä paremminkin, kun en ole siellä sohaamassa”, hän naurahtaa.

Utala pyrkii palaamaan kilvanajoon Mikkeliin Toto75-kierrokselle 23.2.