Kun kilpailutoiminta taas käynnistetään, raveja ajetaan todennäköisesti alkuun ilman yleisöä.
Kun kilpailutoiminta taas käynnistetään, raveja ajetaan todennäköisesti alkuun ilman yleisöä.Kuva: Anu Leppänen

Kaikki ennakkomaksulliset kilpailut ajetaan tämän vuoden aikana

Hippoksen kilpailupäällikkö Tuomo Pekonen käy läpi tämän vuoden ravikalenteria ja yrittää yhdessä ratojen kanssa löytää uusia paikkoja ajamatta jääneille tärkeimmille kilpailuille, joista ainakin ennakkomaksulliset tullaan järjestämään.

Tällä hetkellä asioita pohditaan siltä pohjalta, että kilpailut päästään aloittamaan toukokuun 14. päivänä. Kokoontumisrajoitus on voimassa isompien tapahtumien osalta ainakin toukokuun loppuun, mutta raveja voisi ajaa sen aikaa ilman yleisöä.

”Nyt eletään sen mukaan, että kymmenen hengen rajoitus on voimassa 13.5. asti, jonka jälkeen voisi avata ravit tyhjille katsomoille”, Tuomo Pekonen sanoo. ”Se 500 hengen rajoitushan voi mennä vielä myöhäisemmäksi. Tanskassa esimerkiksi on suurten yleisötapahtumien rajoitukset voimassa jo tuonne elokuulle asti.”

Mikäli asiat etenevät suotuisasti ja hevoset pääsevät kilpailemaan reilun kuukauden kuluttua, raveja järjestetään kilpailukalenterin mukaisesti.

”Siitä lähdetään, että ne ajetaan, mitä kalenterissa on. Ratojen on tavallaan varauduttava siihen”, Pekonen painottaa.

Tauon aikana ajamatta jääneistä kilpailuista ne, joihin on kerätty ennakkomaksuja, tullaan Pekosen mukaan järjestämään tämän vuoden aikana. Hän on ollut yhteydessä kaikkiin niihin raviratoihin, joiden ohjelmassa on ennakkomaksullisia kilpailuja ennen kesäkuuta.

”Siellähän jäi heti Tampereella ajamatta GLi GP -finaali. Karsinnat olivat jo olleet ja lähtölistat kaikki valmiit. Tampere varmasti siirtää sen myöhäisemmäksi ajankohdaksi.”

”Pilvenmäki Special -karsintoja piti olla kolmella radalla ja sitten finaali. Sen Forssa tulee tavalla tai toisella järjestämään.”

”Satakunta Senior 5- ja 6-vuotiaille suomenhevosille piti ajaa Porissa 25.4. Se siirtyy myöhäisemmäksi, samoin Tammaderbyn karsinnat ja loppukilpailu Vermossa.”

”Viisivuotiaiden suomenhevosten Varsakunkun finaali on St Michel -viikonloppuna. Jos päästään ajamaan 14.5., niin karsinnat pystytään järjestämään eikä siinä tule ongelmaa.”

”Ilkka-ajo karsintoineen olisi toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa. On mahdollista, että se siirrettäisiin syksyyn. Se on ainakin Seinäjoen tämänhetkinen näkemys.”

Ensimmäinen mahdollinen lauantairavipäivä toukokuussa osuu Kuopio Stakesille, josta radan hallitus teki juuri hevosten taustajoukkoja ilahduttavan päätöksen. Se pyritään ajamaan normaalisti.

Kavioliigan kolmas Grand Prix piti ajaa Teivossa toukokuun lopulla, mutta koska jakson osakilpailuista valtaosa olisi jäänyt väliin, sarja keskeytettiin Hippoksen hallituksen viime viikon kokouksessa tehdyllä päätöksellä. Avoimet lähdöt ajetaan silti hyvillä palkinnoilla.

Hevosenomistajien Keskusliiton järjestämät nuorten hevosten Cup-kilpailut jäävät myös väliin tältä vuodelta. Liitto tiedotti, että se on paras vaihtoehto, koska karsintoja ei voida järjestää riittävää määrää eikä kilpailusarjaa myöskään haluta siirtää loppuvuoteen tiiviin kilpailukalenterin johdosta. Kyseiset sarjat ajetaan normaalein karsintasäännöin ja Hippoksen ohjeiden mukaisella palkintotasolla, mikäli ravitoiminta alkaa kilpailusarjan aikana.

Kansainvälisistä suurkilpailuista Seinäjoki Race on peruttu. Etelä-Pohjanmaalla riittää työsarkaa ja pohtimista kuninkuusravien kanssa yllin kyllin, ja niiden osalta päätökset tehdään alkukesään mennessä.

”Finlandia-ajo on asia erikseen. Vermo ei ole sitä vielä päättänyt. Se siirtyy, tai sitten sitä ei ajeta lainkaan, mutta kyllähän Vermo sen haluaa ajaa joskus myöhemmin”, Tuomo Pekonen arvioi.

Kouvolassa mietitään niin ikään ratkaisuja Kymi GP:n kohtalosta. Se on kalenterissa juhannuksen jälkeen viikkoa Powerparkin kylmäverikisaa myöhemmin.

Pekka Lillbackan kanssa olen jutellut, ja hän on sitä mieltä, ettei ole järkeä ajaa Nordic Kingiä juhannuksena, koska ei varmaan saa ulkomailta hevosia. Raviradat ovat halukkaita ajamaan ravinsa, mutta isoja kilpailuja ei välttämättä ole järkeä ajaa tyhjille katsomoille”, Pekonen toteaa.

Härmässä asia on päätetty, eikä heidän kannaltaan ole enää merkitystä, jatkuuko ravitoiminta toukokuun puolivälissä vai kesäkuun alussa, kunhan se saadaan käyntiin ennen juhannusta.

Suur-Hollolan kohdalla asia on kimurantimpi. Se on ennakkomaksullinen kilpailu ja koko ravivuoden kohokohtia, joka määrittelee jo yksistään Jokimaan kauden onnistumista.

Lämminveristen alkukilpailut ja kylmäveristen karsinnat on merkitty kalenteriin kesäkuun 11. päivälle, ja kaksipäiväinen suurtapahtuma oli alun perin tarkoitus pitää heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.

”Henkilökohtaisesti näkisin aika vahvana semmoisen skenaarion, että todella mielellään ajettaisiin se yleisölle”, Lahden Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Pekka Kairtamo kertoo. ”Jos ei nyt 10000-päiselle, niin ainakin kohtuuisolle. Siinä suhteessa jotenkin koen todennäköisenä, että voisi löytyä syys-lokakuulta joku hyvä lauantai, ajaisi siinä sekä välierät että finaalin ja kylmäveristen finaalin ja Hambot, ja tekisi niistä sellaisen tiiviin paketin. Tuskin sitä enää kaksipäiväisenä myöhemmin järjestettäisiin.”

”Kun ajattelee nyt omallakin kohdalla, niin mekin usein perheen kanssa mennään suuriin ravitapahtumiin, ja vaikka korona olisi jollain lailla ohi, niin kyllä kynnys lähteä tommoisiin massatapahtumiin on kesän aikana varmaan tosi suuri kaikilla. Sitä taustaa vasten tuntuisi, että sellaista perinteistä viikonloppua yleisön kanssa on epätodennäköistä pitää.”

Kairtamo tiedostaa, että asiaan liittyy paljon ratkottavaa sääntökysymyksistä lähtien. Lämminveristen Suur-Hollola-ajossa osa hevosista on päässyt suoraan välieriin pisteytyksen perusteella, ja tilanne on nyt kilpailumahdollisuuksien puuttuessa muuttunut siltäkin osin.

Huhtikuussa ajamatta jääneistä suurkilpailuista Best Ladylle löytyy Kairtamon mukaan uusi paikka helpostikin. Suomen Cup saattaa jäädä väliin, vaikka tahtotilaa Jokimaalla senkin järjestämiseksi olisi.

”On realistista, että sitä on tosi vaikea mihinkään saada”, hän myöntää.

Mikäli ravien aloittaminen venyy alkukesää pitemmälle, ongelmia kasaantuu nopeasti.

”Sitten tulee jo vaikeuksia, jos niin kauas on kilpailutauko eikä edes tyhjille katsomoille ajeta. Tulee ongelmia jo kilpailujen sijoittamisessa sinne syksylle siellä olemassa olevien kilpailujen sekaan, koska syksyllähän lähinnä on ne kaikki suuret perinteiset ikäluokkakilpailut ja vähän pienemmätkin. Ei oikein viitsi pohtia edes niin pitkälle, sillä uskon kyllä siihen, että päästään aloittamaan hyvissä ajoin”, Tuomo Pekonen puhisee.

Hippoksen hallitus teki torstaina Pekosen esityksestä päätöksen, että koelähtöön joutuu kilpailutauosta johtuen vasta 15 kuukauden jälkeen aiemman vuoden sijaan. Tilapäinen muutos mahdollistaa useamman hevosen kilpailemisen siinä vaiheessa, kun raveja aletaan järjestää.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi