Kari Eriksson jättää hallituspaikkansa Suomen Hippoksessa.
Kari Eriksson jättää hallituspaikkansa Suomen Hippoksessa.

Kari Eriksson eroaa Hippoksen hallituksesta

Hippoksen hallituksen rivit ovat menossa uusiksi. Kari Eriksson on ilmoittanut eroavansa tällä päivämäärällä hallituksen jäsenyydestä.

”Tänä keväänä tunnistusjupakka ja Armed Hall -tapaus veivät hallituksen kokousten lisäksi paljon aikaani. Tarkoitukseni oli jatkaa tunnistusasian jälkiselvittelyä sekä siihen liittyviä toimia kesäkuussa sekä toimia puheenjohtajana valtuuskunnan syyskokoukseen asti. Pidempään en oman työni ja yritystoimintani kärsimättä tehtävää olisi kuitenkaan voinut hoitaa”, Eriksson perustelee lähettämässään tiedotteessa.

Eriksson arvioi, ettei hänen poisjäännistään koidu kohtuutonta haittaa, kun valtuuskunnan syyskokoukseen ei ole pitkä aika.

”Tämä ajankohta mahdollistaa myös uuden ehdokkaan valinnan ja siihen liittyvän selvitystyön.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi