Kari Eriksson ottaa kantaa hyväksikäyttötapauksiin perjantain Hevosurheilussa.
Kari Eriksson ottaa kantaa hyväksikäyttötapauksiin perjantain Hevosurheilussa.Kuva: Anu Leppänen

Kari Eriksson: "Nollatoleranssi yhtään seksuaalisiksi tulkittavillekin viittauksille"

Suomen Hippoksen puheenjohtaja peräänkuuluttaa perjantain Hevosurheilussa vanhempien raviurheilijoiden vastuuta lasten ja nuorten esikuvina ja roolimalleina.

”Vanhemmat raviurheilijat ovat nuorille esikuvia ei vain kilpailuissa, vaan kaikessa muussakin elämässä. Heidän tulisi käyttäytyä aina sen mukaisesti paitsi hevosia, myös kanssaihmisiä kohtaan”, Kari Eriksson vetoaa.

”Viimeistään nyt on ymmärrettävä, että yhtään seksuaalisiksi tulkittavien viittaustenkin osalta tulee olla täydellinen nollatoleranssi. Sellaisella höpinällä ei ole mitään tekemistä lajin kanssa varsinkaan silloin, kun ollaan tekemisissä nuorten kanssa. Huumoriksikaan sitä on turha verhota, se ei nuoria naurata.”

Mahdolliset luurangot Eriksson haluaa siivota kaapista kerralla pois.

”Ikävät asiat eivät katoa salaamalla. Jos ikäviä asioita on tapahtunut, on kaikkien kannalta parempi, että ne tulisivat julki. Parempi pestä koko likapyykki kerralla ja jatkaa sitten puhtaalta pöydältä kuin pitää märkivää haavaa ihon alla.”

Lue lisää aiheesta päivän Hevosurheilusta. Voit lukea sen myös digilehtenä.

Tilaa Hevosurheilu tästä linkistä!

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi