Robi-koira oli avaintekijä hevosen etsinnöissä. Se jäljitti hevosta ensimmäistä kertaa. Kuva: AP/AL
Robi-koira oli avaintekijä hevosen etsinnöissä. Se jäljitti hevosta ensimmäistä kertaa. Kuva: AP/AL

Keuruun karkulaistamma on löytynyt

Keuruun Pihlajavedellä etsittiin tänään droneilla ja koirapartioin tarhastaan metsään karannutta hevosta. Toista vuorokautta kateissa ollut tamma löytyi myöhään keskiviikkoiltana.

Sosiaalisen median kanavissa kiersi ilmoitus hevosesta, joka oli karannut tarhastaan Keuruun Simsiöntieltä tiistaina aamukahdeksan aikoihin.

Kadonnut oli lämminverinen viisivuotias ravihevonen, jonka jäljittämistä hankaloitti se, että kova lumituisku oli peittänyt kaikki jäljet.

Etsintöjä koordinoinut Anna Poutiainen kertoi iltapäivällä Hevosurheilu-lehdelle hälyttäneensä hätiin pelastuslaitoksen väkeä. Koira oli siinä vaiheessa saanut hevosesta vainun, joten etsinnät voitiin rajata aiempaa pienemmälle alueelle.

Hevosen omistaja viestitti myöhään keskiviikkoiltana huojentuneen viestin hevosensa löytymisestä.

"Haluan kiittää etenkin Anna Poutiaista, hänen apunsa ja etsinnän organisointi oli täysin korvaamatonta. Kiitos myös kaikille etsintään osallistuneille henkilöille, pelastuslaitokselle, poliisille, Robi-koiralle ja muille vapaaehtoisille sekä Hevosurheilulle tuesta. Huoli oli tosi kova", Tony Lehtinen kertoi.

"Herkistyttää, kun näin vaikeina aikoina hevosyhteisö on valmiina auttamaan näin mahtavasti. Olen aivan uskomattoman kiitollinen kaikille, jotka auttoivat saamaan tamman kotiin. Se oli väsynyt mutta olosuhteisiin nähden hyvinvoiva."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi