Viime vuoden Elitkampenissa Antti Ojanperän valmentama Josveis oli toinen. Tänä vuonna haaveillaan revanssista.
Viime vuoden Elitkampenissa Antti Ojanperän valmentama Josveis oli toinen. Tänä vuonna haaveillaan revanssista.Kuva: Jarno Unkuri

Kotikouluakin pyörittäneellä Ojanperällä olisi Elitkampeniin kaksi tarjokasta – nyt vain odotetaan starttia alle

Pihtiputaalla talliaan yhdessä puolisonsa Jutta Ihalaisen kanssa pyörittävällä Antti Ojanperällä on pitänyt kiirettä, vaikka ravikilpailut eivät tällä hetkellä pyörikään.

Suomessa ravikilpailuvoittajia ei ole ratkottu sitten maaliskuun puolivälin. Antti Ojanperän ja Jutta Ihalaisen normaaliin arkeen kuuluu suurissa määrin reissaaminen ympäri Suomea kilpailumatkoilla, mutta vaikka reissuruljanssia ei ole viimeisen kuuden viikon aikana pyöritetty, ei kevät ole ollut suinkaan lomailua.

”Kyllä tässä on ihan töitä riittänyt”, Ojanperä naurahtaa. ”Kaikenlaista rästihommaahan tässä on ollut. Niitä on yritetty tehdä. Lisäksi on tullut lasten kotikoulut ja muut, niin kyllähän niillä on ollut työllistäviä vaikutuksia. Mutta en sitä sano, etteikö tämä olisi jollain tavalla ollut myös vaihtelua.”

Kotona hommia piisaa, mutta hevosetkin ovat pidettävä kunnossa sitä hetkeä varten, kun kilpailut jälleen käynnistyvät. Treenisysteemeihin koronatauko ei juurikaan ole vaikuttanut.

”Tietysti aluksi vähän höllättiin. Ensimmäiset kolme viikkoa ajettiin vähän rauhallisemmin, mutta ei tässä suuria muutoksia ole tehty. Nyt olemme treenanneet aika normaaleilla kuvioilla. Enemmän nämä kelit ovat olleet ongelma kuin se, etteikö olisi ollut mielekästä laitella hevosia, kun ei tiedä, koska seuraavaksi kilpaillaan.”

Ojanperän talli on viime vuodet keikkunut valmentajatilaston kärkiviisikossa niin voitoilla kuin voittosummalla mitattuna. Vaikka menestystä on tullut sekä suomenhevosilla että lämminverisillä, ovat tallin isorahaisimmat ravurit kansallisrodun edustajia. Valmentajan toiveissa onkin, että niiden kanssa pääsisi tänäkin vuonna isoihin kisoihin, vaikka yleisöä radoille tuskin päästetään kesän aikana.

Kavioliigassakin menestyneen Josveisin kanssa treenari haaveilee Elitkampenista, jossa 11-vuotias ruuna sijoittui viime vuonna toiseksi. Elitloppet-sunnuntaina ravattavaan kisaan tähdätään myös Evartilla.

”Saahan sitä haaveilla”, Ojanperä sanoo. ”Mitään varmaa ei ole, mutta yritetään jos Josveis ja Evartti saataisiin sille mallille, että Elitkampeniin kannattaa lähteä. Vaikeaahan se on, jos ei yhtään starttia saada ajettua. Tullaan radoille heti, kun se on mahdollista.”

”Olisihan se kiva, että kuninkuusravit ajettaisiin tänäkin vuonna, vaikka sitten ilman yleisöä”, Ojanperä ottaa kantaa kunkkareiden ympärillä velloneeseen keskusteluun.

”Ei nämä hevoset ole koko ikäänsä nuoria. Eihän se tunnu täydelliseltä ajaa kunkkareita ilman yleisöä, sehän sen tunnelman luo. Mutta toisaalta olisi kiva, että ne ajettaisiin, kun isoja kisoja on muutenkin jo peruttu tältä vuodelta.”

Pihtiputaan tallissa asustavista on kertaalleen kruunattu kuninkaiksi Jokivarren Kunkku ja Vitter. Ojanperä kertoo, että ainakin Evartilla olisi ollut tarkoitus tähdätä tämän vuoden kunkkareihin.

”Hevosilla tuntuu olevan kaikki hyvin, juuri ollaan lähdössä treenaamaan.”

Ruotsissa säännöllinen kilpaileminen olisi mahdollista, mutta sitä korttia Ojanperä ei ole kääntänyt, vaikka myöntää sen olleen pohdinnassa.

”Jollain tasolla se on ollut mielessä. Meillä on kuitenkin paljon suomenhevosia, joille ei ole siellä niin paljon kilpailutarjontaa. Enkä tiedä, olisiko ollut ajan hengen mukaista lähteä sinne”, Ojanperä pyörittelee. ”Kahden vaiheilla olimme, mutta päädyimme siihen, että emme lähde, kun on pieni lapsikin.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi