Run For Royalty selvitti vaativat olosuhteet kriteriumin finaalissa kunnialla.
Run For Royalty selvitti vaativat olosuhteet kriteriumin finaalissa kunnialla.Kuva: Anu Leppänen

Kriterium-voittaja Pekka Korvelle – ”Parempi antaa viisaampien ja kokeneempien koittaa”

Pekka Korpi saa maanantai-iltapäivällä talliinsa mielenkiintoisen hevosen.

Run For Royalty on väläytellyt luokkaansa kolmen vuoden takaisen kriterium-voiton jälkeen enää hetkittäin: esimerkiksi voittaessaan Suur-Hollolan Nelivuotispokaalin kaksi vuotta sitten ja selvitessään vuosi sitten välieräkakkosena Suur-Hollola-ajon finaaliin. Siinä se oli Pekka Korven ajamana seitsemäs.

Tänään Pekka Korpi saa Run For Royaltyn talliinsa ja alkaa jatkaa Mathias Furuhjelmin työtä.

”Sillä on ollut mitä erilaisempaa pikku ongelmaa, muttei mitään vakavaa. Aina kun on saatu yksi asia kuntoon, on ilmaantunut jotain uutta”, Furuhjelm kertoo.

”Nyt tilanne on se, että mä en löydä enää sitä hommaa, millä hevosen saisi takaisin urilleen. Silloin on parempi antaa viisaampien ja kokeneempien koittaa.”

”Päällepäin ei näy mitään, eikä eläinlääkäritkään löydä mitään vikaa. Silti ravi vaan hukkuu kaarteissa, jos pitää mennä täyttä vauhtia”, Mathias Furuhjelm kuvailee akilleen kantapäätä.

”Toivotaan, että se on vaan jostain pienestä kiinni ja Pekka saa asiat loksahtamaan kohdalleen. Hevonen on freesi, ja sillä olisi tulevaisuus edessä.”

Pekka Korpi oli Furuhjelmin mukaan helppo valinta uudeksi valmentajaksi.

”Meillä on ollut yhteistyötä oikeastaan vuosikymmenet, siitä lähtien kun Pekka palasi USA:sta Vermoon. Hän on kovin ammattilainen Suomessa, siitä ei ole epäselvyyttä.”

Mathias Furuhjelm jää hetkellisesti ilman valmennettavaa, mutta kohta alkaa Run For Royaltyn 1-vuotiaan pikkuveljen Runforthehillsin (Muscle Hill) opetus.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi