Harri Lind alusti, Jukka-Pekka Kauhanen, Tapio Perttunen ja Bella Varjonen jakoivat yleisölle asiantuntemustaan.
Harri Lind alusti, Jukka-Pekka Kauhanen, Tapio Perttunen ja Bella Varjonen jakoivat yleisölle asiantuntemustaan.

Kriteriumpäivä käynnistyi Hevosakatemialla

Teivon ravintolakatsomossa nähtiin tänään perinteeksi muodostunut Hevosakatemia, jonka teemana oli tällä kertaa huippusuomenhevosen valmentaminen. Panelisteina olivat valmentajat Jukka-Pekka Kauhanen, Tapio Perttunen ja Bella Varjonen. Keskustelua veti toimittaja Harri Lind.

Valmentajakolmikko on yhtä mieltä siitä, että nuorten suomenhevosten taso on noussut vahvasti. Ne haastavat Ruotsin ja Norjan kylmäveriset, silti niillä on mahdollisuus vielä vanhempana mitellä kuninkuustitteleistä. Jotta suotuisa kehitys jatkuisi, kilpailumahdollisuuksien laventaminen on tarpeen.

”Maailma muuttuu. Kun aikanaan starttasin Hipolla, se saattoi mennä 2.20 ja voittaa sata metriä. Nyt jos ajat kylmäverisellä tuhannen euron paalulla, joutuu menemään 29-30, jos meinaat voittaa”, Tapio Perttunen kuvasi muutosta.

Bella Varjonen peräänkuulutti Perttusen lailla rutkasti lisää alokassarjoja raveihin.

”Niitä saisi olla tosi paljon, että suomenhevosilla pystyisi aloittamaan kilpailuttamisen niin, etteivät ne joudu heti liian koville. Osalla suomenhevosista on kova kilpailupää, mutta osalla se kehittyy vasta kilpailujen myötä. Ne voivat olla sellaisia mölliköitä. Aikanaan esimerkiksi Ponnen Terä meni 45-vauhteja raveissa ja siitä se kehittyi. Loppuviimeksi se tienasi 500 000 markkaa, kun se pääsi kehittymään kilpailuissa”, Varjonen huomautti entisestä valmennettavastaan, joka aloitti kilpauransa vuonna 1983.

Panelistit heittivät pallon raviradoille ja keskusjärjestölle nuorten suomenhevosten kilpailumahdollisuuksien lisäämisestä.

”Nyt aika ottaa iso askel ja alkaa tehdä oikeaa nuorisotyötä, ja tässä puhun nuorista suomenhevosista. Pitäisi ruveta ajamaan matalia alasarjoja pienillä hevosmäärillä, ehkä pikkuisen erilaisella palkintoskaalalla. Mitä enemmän lähtöjä järjestetään, sitä todennäköisempää on, etteivät samat hyvät hevoset vie kaikkia lähtöjä. Hyväksyttäisiin se, ettei lähdöissä juokse kuin 3-4 hevosta, ja sieltä ne pikkuhiljaa nousevat startteihin”, Kauhanen paalutti.

Aiheesta lisää Hevosurheilu-lehdessä.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi