Jyrki Korhonen odottaa, että Köppinen saa hölkkäluvan seuraavan kontrollikäynnin jälkeen, noin 6 viikon päästä. Kuva: Jarno Unkuri.
Jyrki Korhonen odottaa, että Köppinen saa hölkkäluvan seuraavan kontrollikäynnin jälkeen, noin 6 viikon päästä. Kuva: Jarno Unkuri.

Kuningas Köppiselle takapakkia – jää latautumaan ensi kauteen

Ravikuninkaan valmentaja Jyrki Korhonen kertoo, että Vermon sheriffillä havaittiin jalassa nestekertymää ja talvitauko alkaa reilun viikon suunniteltua aikaisemmin.

”Köpän” aamuinen käynti Vermon klinikalla tänään osoitti, että hölkkätreeni saa nyt toviksi jäädä.

”Rasitusvamma on parhaassa mahdollisessa paikassa ja kohtuunopeasti toipuva”, Jyrki Korhonen sanoo keskusteltuaan eläinlääkäri Leena Puupposen kanssa.

”Keskellä vasemman etujalan ulkopuolta on pieni nestekertymä. Revähtymää siinä ei ole, mutta seuraavassa startissa se olisi varmaan poksahtanut, joten nyt jäädään tauolle.”

14-vuotiaana uransa voitokkaimman kauden (9 ykkössijaa) juossut Köppinen voitti joulukuun puolivälissä Vermossa 40 metrin takamatkalta. Ykkössija oli kolmas peräkkäinen.

”Hevoselle lyötiin hokat alle Vermossa kilpailupäivänä. Ilmeisesti rata oli alta kova. Vaikea tietysti sanoa, missä se loppukädessä on mennyt, mutta pari päivää startin jälkeen jalka oireili. Päällepäin eikä liikkeessä näy mitään, mutta koskettamalla sen tuntee.”

Köppisen oli määrä kilpailla vuoden viimeisellä Toto76-kierroksella Jokimaalla. Jyrki Korhonen ehti jo hekumoida talvikauden menestyksellä aloittaneen ”perintöprinssinsä” Costellon kohtaamista. ”Mutta nyt joudutaan siitä pakittamaan.”

Siuntiolainen kuninkaan hovi valmistautuu joulun viettoon.

”Jos ajatellaan Köpän liikutuspuolta, joka toinen päivä kävelytellään. Muuten se (joulu) tarkoittaa omenoita, porkkanoita, heiniä, joululauluja ja iltasatuja. Siinä kai ne tärkeimmät”, Korhonen hymyilee.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi