Vitter seppelöidään tällä tietoa seuraavan kerran kuninkaaksi aikaisintaan Rovaniemellä 2018. Kuva: Anu Leppänen.
Vitter seppelöidään tällä tietoa seuraavan kerran kuninkaaksi aikaisintaan Rovaniemellä 2018. Kuva: Anu Leppänen.

Kuninkaan nimi vaihtuu viime vuodesta - Jamma Svart: “Mun mielestä Kunkku on suosikki”

Hallitseva ravikuningas Vitter ei osallistu Vermon kuninkuuskilpailuun.

Turussa viime suvena kuninkaaksi seppelöity ei puolusta titteliään elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Vermossa. Hevosen kausi käsittää toistaiseksi vain viisi kilpailua. Vitterin tuorein kisa on Erkon Pokaalin neljäs sija toukokuulta.

Vitter pitää hallussaan lyhyen matkan huimaa SE-tulosta 18,5a, jonka se juoksi voittaessaan Elitkampenin Solvallassa keväällä 2016. Tänä vuonna Elitkampen jäi väliin hevosen ilmeisesti kolautettuaan jalkansa.

”Se oli mystinen vika ja sitä on hoidettu“, valmentaja Jalmari Svart sanoo. Hän kertoo hevosen käyttävän ongelmana ollutta vasenta etusta normaalisti.

”Tuossa kun ajetaan ja se juoksee, kaikki on ihan jees. Kun pari viikkoa sitten ajettiin hiittiä, Mika (Forss) sanoi toisen vai kolmannen hiitin jälkeen, kun hän ajoi 40:ää, että tällä voisi ajaa vaikka suoraan kuninkuuskilpailussa.”
“Se meni siitä sitten kuitenkin negatiiviseen suuntaan ja antoi merkkiä, että ei tulla vielä ulos.”

Eilen illalla Svart, Forss ja eläinlääkäri Kimmo Elfving tekivät päätöksen, että kuninkuuskisa jää väliin.

“Semmoinen päätös tehtiin, että ei osallistuta. Riski on liian iso. Hevonen on muuten sellaisessa kunnossa, että se pystyisi osallistumaan ja Elfving sanoikin, että tavallisen hevosen ollessa kyseessä se olisi varmaan juossut koko ajan kilpaa, mutta riski jalan kanssa on olemassa ja siitä voisi kuninkuuskisan takia olla tiedossa isompi vika, jos kävisi huono tsägä.”

Hevonen palaa starttiviivalle, kun kaikki on varmuudella kunnossa.

“Varmaan menee kuukausi, pari. Sille tehdään vesitreeniä. Tämä on ollut yhtä kontrollikäyntiä ja parin viikon päästä taas kontrolloidaan.”

Moni pitää kuninkuuskisan suosikkeina Välähdystä ja Costelloa sekä toissavuoden kuningasta Jokivarren Kunkkua. Camri sekoitti pakkaa voittamalla Mikkelissä Suurmestaruuden.

”Mun mielestä Kunkku on suosikki. Se teki kovimman juoksun Mikkelissä ja se on varmin suorittaja. Se menee kaikki matkat", Svart korostaa.

”Tosi tasainen ja jännittävä kilpailu se on, hevoset ovat tasaväkisiä. Se on niin paljon kova kilpailu, että hevosten ja kuskien täytyy suorittaa 110-prosenttisesti, jotka siellä meinaavat voittaa.“

Hevosten ilmoittaminen kuninkuuskisaan päättyy maanantaina 24.7.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi